Fantastinen alumnipäivä

Olin eilen kirjallisuuden alumnipäivässä hypettämässä uudempaa fantasia- ja science fiction -kirjallisuutta, ja lupasin laittaa samat matskut tännekin, eli tässä tulee. Tarkoitus oli siis antaa yleisössä oleville nykyisille ja tuleville äidinkielenopettajille ja muille mörökölleille vinkkejä mielenkiintoisista teoksista.

Tästä löytyy kaikkien eilen mainittujen teosten lisäksi muutama ylimääräinen, joiden mukaan ottamista harkitsin viimeiseen asti. Ja lopuksi vielä muutama hyvä aiheeseen liittyvä nettiosoite, jotka eivät paikan päällä johtuneet mieleeni.

Itse esitys olisi voinut sujua paremmin Stephen Hawking -puheaparaatilla, mutta ei kai se nyt ihan penkin alle mennyt. Jos hampaankoloon jäi kommentteja, kysymyksiä tai mitä hyvänsä, niin antaa tulla vain (kommenttisivulle pääsee painamalla esim. tästä). Tai saahan kommentteja esittää, vaikkei olisi ollut paikallakaan.

0. JOHDATUS

Science fiction ja fantasia ovat siitä haastavia populaarikirjallisuuden lajityyppejä (erotuksena vaikka jostain dekkareista tai trillereistä), että niitä heikommin tuntevien voi olla hankala päästä niistä kunnolla jyvälle, koska tapahtumat ja ympäristöt ovat niin vieraita. Kaikki tietävät suurin piirtein, mitä salapoliisit, yksityisetsivät tai agentit tekevät, mutta science fiction ja fantasia perustuvat jo lähtökohtaisesti siihen, että niissä on jotain, mitä todellisessa maailmassa ei ole.

(Ja nyt on pakko tähdentää vielä, että scifin pointti ei luojan tähden ole rymistellä ympäri galaksia ammuskelemassa sädepyssyillä eikä fantasian pointti rymistellä ympäri satumaailmaa lahtaamassa lohikäärmeitä loitsuilla. Molempia kyllä esiintyy, mutta 2000-luvun scifi on jotain ihan muuta kuin Tähtien sota ja 2000-luvun fantasia jotain ihan muuta kuin Taru sormusten herrasta.)

Scifi ja fantasia ovat olleet populaarikirjallisuuden genreinä olemassa jo vuosikymmeniä. Ensimmäiset teokset olivat jossain mielessä valtavirtakirjallisuuteen verrattuna hieman heppoista tekoa, mutta tänä aikana useampikin sukupolvi on ehtinyt kasvaa niitä lukiessa aikuiseksi ja alkanut luka (ja kirjoittaa) parempaa, kunnianhimoisempaa ja aikuisempaa science fictionia ja fantasiaa yleisölle, joka tuntee genren jo valmiiksi.

Tästä syystä olen jaotellut teokset sillä tavalla, että ensin esittelen muutamia kohtalaisen helposti lähestyttäviä teoksia molemmista lajityypeistä ja sen jälkeen pari haastavampaa tapausta, joihin tarttuminen ihan kylmiltään ei välttämättä ole hyvä ajatus, varsinkaan jos puhutaan vastahakoisista koululaisista. Sen sijaan sentyyppiset kirjat voisivat sopia scifiin tai fantasiaan paljon perehtyneille ja perusmeininkeihin ehkä jo vähän kyllästyneillekin lukiolaisille.

Juuri näiden nostaminen teosten joidenkin muiden yläpuolelle on luonnollisesti pelkästään oma diktaattoripäätökseni.

1. SCIENCE FICTION

Iain M. Banks: Kulttuuri-sarja















Muista Flebasta (1993)
Pelaaja (1994)
Aseiden käyttö (1997)
Tähystä tuulenpuolta (2004)

Helposti lähestyttävää avaruusscifiä. Kirjat ovat tarpeeksi lyhyitä, mutta tapahtumat kuitenkin megaluokkaa: tähtijärjestelmien välisiä sotia ja politiikkaa, kokonaisten aurinkokuntien räjäyttämiseen pystyviä aseita, outoja yhteiskuntia, seikkailua, suuri tunteita ja niin edelleen.

Kaikki romaanit sijoittuvat samaan maailmaan (tai maailmankaikkeuteen), mutta ne eivät ole sidoksissa toisiinsa, vaan kirjat voi lukea erikseen tai missä järjestyksessä hyvänsä. Tässä ne on nyt suomennoksen julkaisuvuoden mukaisessa järjestyksessä, joka on eri kuin alkuperäinen järjestys.

Max Barry: Jennifer Valtiovalta (2004)

Nokkelaa ja nopeatempoista antikapitalistista yhteiskuntasatiiria. Sukunimi määräytyy työnantajan mukaan, Nike ampuu lenkkitossujensa ostajia luodakseen kulttistatusta, ambulanssi tulee vain jos luottokortilla on krediittejä jäljellä, poliisi selvittää rikokset vain jos uhrilla on varaa palkata rikostutkijat ja niin edelleen.

Keksin ihan itse sen viittauksen Barryyn tämän vuosituhannen George Orwellina, mutta saman tyypin mainitsee hänen yhteydessään näköjään myös englanninkielinen Wikipedia -- kuitenkin sillä lisäyksellä, että romaanissa 1984 kritisoidaan hallitusta, jolla on liikaa valtaa, kun taas Jennifer Valtiovallassa valtiovallalla on sitä megakorporaatioihin nähden liian vähän. Aivan totta, aivan totta.

Barry on muuten kehitellyt romaaniinsa liittyen internetissä pelattavan Nation States -pelin (jolla ei kyllä ole romaanin kanssa mitään tekemistä, mutta on se ihan hauska).

Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (2001) ja Yksinäisyyden linnake (2004)

















Musiikkiuutisia yhdistelee kovaksikeitettyä yksityisetsivädekkaria ja scifiä. Kohtalokkaita naisia, geenimanipuloituja kengurugangstereita ja muuta päheää.

Yksinäisyyden linnake puolestaan sisältää joitain fantastisia elementtejä (supersankarin voimat antava sormus), mutta pääasiassa romaani on mustien asuttamassa Brooklynissä kasvavan valkoisen pojan kasvutarina. Paksu, monitahoinen ja osittain omaelämäkerrallinen teos ei välttämättä ole omiaan ihan koululaisille, vaan luulisin, että vähän aikuisemmat lukijat saa siitä enemmän irti.

2. FANTASIA

Jonathan Carroll: Naurujen maa (2005)

Kirjan päähenkilö alkaa kirjoittaa kirjaa suosikkilastenkirjailijastaan Marshall Francesta, ja homman edetessä raja todellisuuden ja Francen kirjojen satumaailman välillä muuttuu häilyväksi. Hauska ja helppolukuinen, itse asiassa vähän samantyyppinen kirja kuin...







Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta (2006)

Kaikkien rakastama lastenkirjailija Laura Lumikko katoaa jäljettömiin, hänen johtamansa Jäniksenselkäläisen kirjallisuuden seuran salaisuudet alkavat paljastua, tekstin merkitykset sekoittava kulkutauti leviää kirjasta toiseen, ja kaikkea muutakin kivaa kirjallisuusoutoa tapahtuu.

Jääskeläinen on tehnyt suuren numeron erillisyydestään kaikista kuviteltavissa olevista genreistä, mutta koska kirjailijat ei siitä päätä, niin kutsuttakoon sitä tässä yhteydessä vaikka hyväksi ja monitahoiseksi kauhufantasiaksi. Jos ihan koulukäytöstä puhutaan, niin Carrollin kirja on kyllä helpompi, kun taas tämä vaatii vähän enemmän paneutumista.

Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (2006)

Muutaman pitkän novellin kokoelma Ambergrisin maagisen kaupungin eksentrisistä asukkaista, jotka tuntuvat poikkeuksetta olevan juuri mielipuolia, eivät niinkään pyhimyksiä. Mahtavan kieroa ja hankalasti määriteltävää fantasiaa. Jeejee.







Margaret Weis & Tracy Hickman: Kuolemanportti-sarja


































Lohikäärmeen siipi (1996)
Haltioiden tähti (1998)
Tulimeri (1998)
Käärmemaagi (1999)
Kaaoksen käsi (1999)
Labyrinttiin (2000)
Seitsemäs portti (2000)

Fantasiakirjallisuutta on pitkään riivannut se, että roolipeliyhtiöillä on heidän omiin pelimaailmoihinsa sijoittuvia päättymättömän tuntuisia, löysiä ja laiskasti kirjoitettuja romaanisaagoja. Ne ovat enemmän oheistuotteita, ja niitä lukiessa voi melkein tunnistaa roolipeliajattelun kaiken taustalla. Henkilöillä on muutama tarkasti määritelty luonteenpiirre, taistelut ovat pitkällisen yksityiskohtaisesti kuvattuja ja heikoimmillaan nopanheiton paikatkin on helppo bongata iskujen ja väistöliikkeiden keskeltä. R.A. Salvatore, Jean Rabe, Richard A. Knaak ja Elaine Cunningham sietäisi kaikki paistaa kiehuvassa pastakastikkeessa.

Sen sijaan tämän fantasiasegmentin mestarit ovat mielestäni ehdottomasti Margaret Weis ja Tracy Hickman. Heidän kirjasarjoissaan hyvän ja pahan taistelua käsitellään edes jollain tavalla oivaltavasti, henkilöt eivät ole niin suoria roolipelihahmokopioita ja tapahtuma-aineksia on nyysitty joltain muultakin kuin Tolkienilta. Muutamat Weis&Hickman-sarjoista (joita en kyllä ole kaikkia edes lukenut) ovat erittäinkin hyviä, ja kaikista eniten fanitan seistenosaista Kuolemanporttia, joka sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen ja ydinsodan jälkeiseen aikaan. Se on loistava esimerkki siitä, kuinka haltioita, kääpiöitä, lohikäärmeitä ja muuta peruskuvastoa voi käsitellä kiinnostavasti.

Seitsemän paksun kirjan pituisen sarjan käyttäminen mitenkään järkevästi koulussa on luultavasti kylläkin aika mahdotonta, ja sama ongelma taitaa koskettaa muutakin sankarifantasiaa, jolla on paha tapa ilmestyä pitkinä saagoina. Tähän pulmaan voisin väläyttää mahdolliseksi avuksi Weisin, Hickmanin ja Don Perrinin kirjoittamaa Dragonlance-sarjojen maailmaan sijoittuvien novellien kokoelmaa Mielen demonit (1999).

3. HARDCORE-KAMAA

Michael Swanwick: Rautalohikäärmeen tytär (2003)

Julma fantasiaparodia ja yhteiskuntakriittinen romaani, joka käsittelee muun muassa lapsityövoimaa, saastumista, prostituutiota ja muita ongelmia. Taikamaailmaan kaapattu ihmislapsi joutuu raatamaan lohikäärmetehtaassa ja sieltä paettuaan selviämään pahantahtoisessa kilpailuyhteiskunnassa. Swanwick yhdistelee fantasiakuvastoa nykyteknologiaan (lohikäärmeet koostuvat turbiineista ja virtapiireistä, taikakirjat ovat käyttöohjeita, taikasanat käynnistyskoodeja) ja normaaliin amerikkalaiseen nuoruuskuvaukseen (elämää yliopistoasuntolassa, tanssiaisia, teiniromansseja). Monitahoinen ja haastava.

M. John Harrison: Valo (2004)

Romaani kertoo kolme erillistä tarinaa 1990- ja 2400-lukujen ihmisistä, joista jokaisella on omat ongelmansa. Kaikki pakenevat jotain ja ovat tyytymättömiä elämäänsä. Valo on melankolinen avaruusooppera, jonka science fiction -elementit toimivat samantyyppisesti kuin fantasia Rautalohikäärmeen tyttäressä. Kirja on täynnä fantastisia visioita, mutta kaiken alta välähtelee nykyihmisen turhautuminen, eksistenssiangsti ja muu sellainen.

4. MUUTA HYVÄÄ

Harkitsin myös näitä:

CMX: Talvikuningas (2007). Rock-levy, jonka lyriikat ovat fragmentteja Banksin tai Harrisonin tyylisestä science fiction -tarinasta. Tappajasatelliitteja ja pretoriaanikyborgeja. Aivan mahtavaa.

Greg Bear: Darwinin radio (2003). Tieteistrilleri, joka on vähän Ilkka Remeksen tyyliä, mutta paljon parempi.

Guy Gavriel Kay: Tigana (2003, suomennettu kahdessa osassa). Hyvää perusfantasiaa rikkailla historiaviitteillä.

Anne Leinonen: Valkeita lankoja: tarinoita toisista todellisuuksista (2006). Novellikokoelmallinen science fictionia, fantasiaa ja taianomaista realismia.

George R. R. Martin: Tulen ja jään laulu -sarja (2003- ). Uskomattoman massiivinen ja realistinen fantasiaeepos, jonka viimeiset osat eivät ole vielä ilmestyneet englanniksikaan. Kaikki ilmestyneet on suomennettu, viimeisin kuluvana vuonna.

J. Pekka Mäkelä: 391 (2004), Alshain (2006) ja Nedut (2007). Suomen kirjallisuushistorian paras science fiction -kirjailija, jonka teoksista ainakaan kaksi ensimmäistä eivät kuitenkaan yllä aivan kansainväliseen mestarien liigaan. Uusin on lukematta ja toiveet korkealla.

Robert Shea & Robert A. Wilson: Illminatus-trilogia (2004-06). Mielipuolista iloittelua salaliittoteorioilla, okkultismilla, natsizombieilla ja muulla huballa.

5. LINKKEJÄ

Risingshadow-sivusto on suomenkielinen fantasia- ja science fiction -aiheinen tietopankki, jonka yhteydessä toimii myös aktiivinen keskustelufoorumi.

Usva on suomalainen kirjailija Anne Leinosen päätoimittama nettilehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa PDF-formaatissa. Sisältää lähinnä novelleja.

Strange Horizons on brittiläinen nettilehti, joka ilmestyy viikoittain. Novelleja, runoja, arvosteluja ja esseitä.

Craphound on science fiction -kirjailija Cory Doctorow'n kotisivu, jolta voi ladata ilmaiseksi hänen teoksiaan englanniksi. Doctorow on yksi tämän hetken kuuluisimpia yhdysvaltalaisia science fiction -kirjailijoita ja nettijulkaisemisen pioneeri. Tekstit on julkaistu Creative Commons -lisenssillä, joten esimerkiksi niiden kääntäminen ja ei-kaupallinen julkaisukin on sallittua. Doctorow on myös yksi kaikkea päheää nettihöpöä ja muuta hauskaa esittelevän Boingboing-blogin kirjoittajista, ja hän käsittelee science fiction -aiheita silloin tällöin sielläkin.

Your only friends are make believe

Feedburnerin (henkilökohtainen KGB:ni) mukaan tätä blogia seurailevien ihmisten määrä on ollut viime aikoina nousukierteessä. Eilen kävi joku Le Mansista Ranskasta ja tänään joku Açordasta Portugalista, ja tänne osoittavien linkkien määräkin on lisääntymään päin, kun edustajistovaaliehdokkaat päivittelevät blogiensa linkkilistoja.

En ahda tuonne sivupaneeliin kaikkia niitä 20 JYY-poliittista blogia, joiden syötteet olen GoogleReaderiin tilannut, koska a) niitä on niin paljon ja b) koska tämän blogin subject matter n:o 1 ei ole ylioppilaskuntapolitiikka. (Ja ehdottomasti missään nimessä en aio neuvoa ketään käymään niillä muutamalla sivulla, jotka eivät tarjoa ollenkaan kommentointimahdollisuutta tai feediä, sillä se on ihmiskunnan hyvinvoinnin, vapauden ja veljeyden vihollisten viheliäinen isku vasten avoimen viestinnän ja käyttäjäystävällisyyden kasvoja.)

Mutta tässä tulee nyt hillitty huomionosoitus kolmelle sähköiselle ystävälleni ylioppilaskunnassa, koska he ovat alentuneet viittaamaan minuun:

Joonatan Virtanen on hyvä kansalainen sekä Haitin valtion ja koko maailmankaikkeuden suuri ystävä.

Olli-Pekka Koljonen on ok tyyppi ja JYYn nykyisen hallituksen kaupunkiministeri, joka on tehnyt mm. mainion ja hipin kuntapoliittisen ohjelman.

Eero Tikka tietää, mistä löytyy kokoomuksen vanhoja ja douppeja julisteita (ja uskottelee parenteeseissa minun olevan jotenkin äärivasemmistolainen).

You're my best friend too
I share the same views and hardly ever argue
jne

Jos näiden jälkeen tekee vielä mieli päästä käsiksi muun ylioppilaskuntapoliittisen eliitin hämäriin jorinoihin, niin niitä ovat naputelleet eetteriin (aakkosjärjestyksessä) mm. Pekka Komu, Mikko Laakkonen, Kirsi Marttinen, Jarkko Seppälä, Heikki Sivonen ja Jukka Torikka.

Teledemokratiaa

Selvitin edustajistovaalien vaalikoneella omia mielipiteitäni lähimpänä olevat ehdokkaat:

1. Katja Oranen / numero 14 / 93.06%
Maltillinen äärivasemmisto - Mää

2. Oskari Rantala / numero 15 / 92.75%
Maltillinen äärivasemmisto - Mää

3. Tytti Lindeberg / numero 11 / 91.10%
Maltillinen äärivasemmisto - Mää

4. Reetta Antikainen / numero 4 / 90.91%
Maltillinen äärivasemmisto - Mää

5. Anni Wallenius / numero 17 / 89.34%
Maltillinen äärivasemmisto - Mää

6. Nina Lindberg / numero 66 / 86,79%
Demariopiskelijat

7. Kalle Sumelles / numero 81 / 86,11%
Demariopiskelijat

8. Saana Wolff / numero 89 / 82.16%
Demariopiskelijat

9. Kirsi Ahonen / numero 3 / 81.16%
Maltillinen äärivasemmisto - Mää

10. Juha Koljonen / numero 136 / 80.71%
Pörssi & Dumppi

Olisin kuvitellut, että kymmenen joukkoon olisi sopinut joku grönionin tyyppi, mutta eipä näköjään. Muitakin mielenkiintoisia muutoksia on tapahtunut parissa vuodessa. Kun kokeilin konetta viime vaalien kieppeillä, ehdokas Rantala oli muistaakseni sijalla 7 tai 8 tai jotain, eikä siellä kyllä mitään pörssiläisiä silloin näkynyt. Tämähän tarkoittaa, että hra. Koljonen on kanssani enemmän samaa mieltä kuin valtaosa Mään ehdokkaista. Mutta eipä siinä mitään, ihan asiallisia vastauksia sieltä löytyy (kehitysyhteistyötä nyt lukuun ottamatta), ja sehän on Dumpin viinivastaavakin.

Listan häntäpään nimistä sen sijaan olisin pystynyt arvaamaan kolme, ja puoluekannan muiltakin. Jumbosijoilta löytyy kokoomusopiskelijoiden troikka:

206. Ilkka Viitanen / numero 206 / 33.09%
207. Heikki Sivonen / numero 202 / 31.34%
208. Eero Tikka / numero 203 / 30.08%
209. Antti Vesala / numero 205 / 29.35%
210. Mikko Oksanen / numero 185 / 28.17%

Vaalikone olisi kyllä voinut olla parempikin. Minkä tähden kaikkia kahtasataa ehdokasta ei voi saada kerralla näkyviin mieluisuusjärjestyksessä? Ja miksei se kone voisi saman tien laskeskella, että minkä ryhmien keskimääräisiä mielipiteitä omani ovat lähimpänä (ja mitkä ylipäätään ovat ryhmien keskimääräisiä mielipiteitä)?

Pöh-pöh. Olisi ollut hauska tietää.

Kuvassa kolmen kärki. Ehkä se on tuo vihreä lippalakki, joka niin vetoaa.

Natsien housut ja Koomikon naamat

Suomen parhaan kulttuurilehden eli Kulttuurivihkojen numero 4-5/2007 on ilmestynyt. Lehdykkä sisältää peräti kaksi kirjoittamaani kulttuurijournalismin kruununjalokiveä:

"300 natsia ilman housuja" on artikkeli Frank Millerin spartalaismättösarjakuvasta 300 sekä poliittisesti vieläkin arveluttavammasta elokuva-adaptaatiostaan, jonka ohjaamiseen syyllistyi Zack Snyder. Leffan juonihan menee niin, että Persia suunnittelee hyökkäystä Kreikan vapaiden ja onnellisten kaupunkivaltioiden kimppuun, mutta muutaman sadan miehen suuruinen spartalaisjoukkio viivyttää miljoonapäistä valloitusarmeijaa muutaman päivän Thermopylain solassa. Homma päättyy uljaaseen sankarikuolemaan, kuten arvata saattaa.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Elokuvassa on mukana huomattavaa maailmanpoliittista kuorrutusta, vaikka Snyder onkin kaikissa mahdollisissa haastatteluissa aina tähdentänyt, että tarkoituksena ei ollut ottaa kantaa mihinkään, vaan pitää hauskaa ja mätkiä pahoja tyyppejä lättyyn. Vähän yllättäen samaa mieltä tuntuvat olevan Suomessa kaikki aina Voima-lehden sarjakuva-arvostelijaa ja Hesarin Jussi Ahlrothin blogissa virinneen keskustelun (täällä ja täällä) osallistujia myöten: 300 on viihdettä ja hubaa, ja (tämä oli kaikista käsittämättömin väite) jos siinä joku maailmanpoliittinen rakennelma on taustalla, niin siinä tapauksessa Yhdysvaltain henkilöitymänä tulisi pitää ennemminkin persialaisarmeijaa kuin republikaanis-fasistista spartalaispoppoota.

Toisaalta, kuten Rantala Kulttuurivihkoissa ansiokkaasti toteaa:

Yhteiskunnallisten juonteiden unohtaminen elokuvaa katsoessa vaatii hyvää tahtoa. Idästä uhkaa uskonnollisten fanaatikkojen tulva, demokratia ja koko oikea elämäntapa on uhattuna. Sotaan on lähdettävä, mutta nahjukset yrittävät vitkastella. Ja kun sotaan sitten lopulta päästään freedomia puolustamaan, vätykset ja juonittelijat estävät tarpeellisten lisäjoukkojen lähettämisen. Kuulostaa tutulta.

Sittemmin Snyder on alkanut suunnitella Watchmen-leffan ohjaamista, mikä on toteutuessaan luultavasti megaluokan rikos ihmisyyttä, taidetta ja kaikkea muuta hyvää vastaan. Kyseessähän on maailmanhistorian tärkein kirjallinen teos, jonka perussisältö on ihan jotain muuta kuin mitä saa sopimaan kahteen tuntiin. 300:n elokuvaversion juonesta puolet täytyi vetää hatusta, koska sarjakuvassa ei ole tarpeeksi tapahtumia, mutta Watchmen on niin tiheää, että jokaisesta episodista voisi ohjata oman elokuvansa.

Puhumattakaan siitä, että se ei ole mitään Sin City -settiä, jossa sarjakuva on valmis kuvakäsikirjoitus, vaan 95% sen parhaudesta perustuu tekstien ja kuvien yhdistelyyn ja siirtymiin tarinan eri tasojen välillä sekä supersankaruuden ja koko supersankarisarjakuvagenren dekonstruktioon. (Ja ne loput 5% perustuu Ozymandiaksen geenimuunneltuun ilvekseen.) Jos kerran pitää väkisin tehdä supersankareista elokuvia, niin mallia voisi ottaa ennemminkin Unbreakablesta tai Heroesista tai jostain.

Ja onko maailmassa oikeutta, jos Comedian näyttää tältä (ei):

Mutta ei nyt siitä sen enempää. Lataan sen kuitenkin netistä heti kun se ehtii PirateBayhin, käyn myöhemmin katsomassa sen teatterissa kolmesti heti kun se ennättää tänne asti ja ostan lopulta sen kalleimman superhyperextradvd:n heti kun se tulee myyntiin.

Ja niin, uusin Kulttuurivihkot sisältää myös arvostelun Vernor Vingen surkeasta scifi-romaanista Rauhansota, joka on paras unohtaa saman tien. "Juuri tällaisten teosten takia science fictionilla on huono maine", toteaa nokkela kriitikkomme. Aamen.

Edistyksen eturintamassa

Kävimme tänään teippailemassa Maltillisen äärivasemmiston vaalimainokset ojennukseen yliopistolle. Mainostusaika alkoi tänään kahdeltatoista, mutta porvarit ja muut pirut sekä taantumuksen kätyrit näyttivät nukkuneen pommiin, joten MÄÄ sai kunnian olla joka paikassa ensimmäisenä. Jeejee.

Mutta vaikka yliopistolla olikin hiljaista, niin lähestyvät edustajistovaalit ovat näemmä alkaneet kuohuttaa mieliä kyberavaruudessa.

Demarijäärä Jukka Torikka manasi blogissaan ylenpalttista uusliberalistista hulabaloota ja oikeistolaista torvien töräyttelyä vailla asiaa, mistä tuohtuneena Jyväskylän virallinen paha porvari Eero Tikka kiirehti vaatimaan "tarkennuksia [--] pöyristyttäviin väitteisiin".

Mahtavaa, mahtavaa. Joku on jo mennyt kirjoittelemaan vastauksiksi sovinnollisia kommentteja, mutta oikeasti niiden pitäisi mielestäni suuttua vielä vähän lisää ja korkata ne polttopullot, ettei mene aivan lässyttämiseksi koko vaalit. Kirjallisuudenopiskelijoiden liikuntavuorollakin on energisempää meininkiä, ja se on itse asiassa niinkin poliittista, että siellä on virrannut MÄÄn ehdokkaiden veri jo kahteen otteeseen viimeisen kolmen viikon aikana. Ensi viikolla pelataan sählyä, ja se maila on hämmentyneen humanistin käsissä sellainen ase, että ehdokkaita voi pian olla jäljellä enää 14.

Turhia kolistelematta, niin sanotusti "hissukseen"

Elämä on viime ajat ollut niin syntisen hektistä, että olen saanut kirjoiteltua tänne tasan yhtä paljon (engl. doodley-squat) kuin esseitä odottaville opettajillekin -- suurimpana syyllisenä lähestyvät Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan vaalit. Olen siis vihreän vasemmistoryhmä Maltillisen äärivasemmiston ryhmävastaava ja yleisaktiivi (ja ehdokkaaksihan ehdit vielä, mikäli ilmoittaudut seuraavien 36 tunnin aikana, kts. ohjeet).

Kaiken kiireen keskellä haluaisin kuitenkin käyttää hetken promotoidakseni naapurini taiteellista uraa. Sain häneltä tiistaina kirjeen, joka osoittaa selkeää potentiaalia. Itse en olisi saanut runoiltua puoltatoista A4-arkillista tällaisesta aiheesta. (Paperissa on muuten vesileimana Suomen vaakuna, vuosiluku "1990" ja teksti "TERVAKOSKI 2", eli puitteet on muutenkin hyvät.)

Se kuuluu näin:

Huomenta!

Tämä on sinulle, "yöenerginen" asukas, joka niin tarmokkaasti touhusit yli puolenyön ja kävit nukkumaan vasta puoli yhden jälkeen yöllä.

Jos olen erehtynyt ja pudottanut tämän kirjeen väärästä postiluukusta, niin toimita se siinä tapauksessa kerrosta ylemmäksi.

Eipä ole aikaa paria viikkoa kauempaa, kun isännöitsijä pyysi huomioimaan "yöliikkumiset". Mutta vielä kerran, jotta tietäisit:

Kun naapurisi käy nukkumaan "normaaliin" aikaan (mitä vanhemmaksi tulee, sen aikaisemmin) ja äänet omassa asunnossa hiljenevät, niin miltei kaikki naapurien äänet kantautuvat talon rakenteita ja hormikanavia pitkin "omalle puolelle". Ja sen tähden "yö rauhan" huomioiminen on tärkeää.

Jokaikinen kantapääsi kajahdus lattiaan, tuolin siirto, valokatkaisijan napsahdus, verhojen kiskaisu, kaapinoven kolahdus, sähkövatkaimen ääni, puhumattakaan parvekkeen oven kolahduksesta, wc-istuimen kiskaisua seuraava kolahdus kantautuu kirkkaasti lattia/seinärakenteiden läpi. Kun nyt viimeistään tämän tiedät, niin voisitko edes yrittää klo 22 jälkeen huomioida, että mitä teetkin, niin tee se maltillisesti, miettien että se tapahtuu "vähin äänin" turhia kolistelematta, niin sanotusti "hissukseen", jotta naapurisi saa nukkua. Minun herätyskelloni soi useimmiten klo 06, enkä jaksaisi valvoa yli puolilleöin. Sama koskee meitä muita aamulla ennen klo 07.00. Sitä ennen meidän vastuulla on antaa aamu-unisten nukkua rauhassa.

Hyvää Päivää toivottaen
alakerran Riitta