Suunnattoman nerouden hillittyjä pilkahduksia

Gradun tutkimussuunnitelman esittelyajankohta lähenee lähenemistään, ja eiliseen asti näytti siltä, että olin jo ajautumassa pienimuotoiseen umpikujaan, kun mitään tarpeeksi nerokasta ja innovatiivista kysymyksenasettelua ei tuntunut johtuvan mieleeni.

Tutkimuskohteeni on siis Alan Mooren käsikirjoittama ja Dave Gibbonsin taiteilema Watchmen (1986-87, suom. Vartijat, ilm. 2006). Se on postmodernia, metataiteellista, monitahoista ja ihan xitun douppia supersankarisarjakuvaa, mahdollisesti jopa maailman paras sarjakuva (yhdessä John Marc DeMatteisin ja Jon J. Muthin Moonshadow'n kanssa), ellei peräti maailman paras taideteos (samaten yhdessä John Marc DeMatteisin ja Jon J. Muthin Moonshadow'n kanssa).

Eli kuten olin sanomassa, olin miettinyt tarpeeksi järkevää näkökulmaa monta viikkoa, eikä mitään pätevää tuntunut millään tulevan mieleen. Ongelma oli se, että sen pitäisi liittyä sekä sisältöön (sarjakuva keskittyy lähinnä puoli-ironiseen ja -nostalgiseen supersankareiden käsittelyyn) mutta myös teoksen ei-temaattiseen tasoon eli itse sarjakuvailmaisuun, koska muuten tutkimus uhkaa (ainakin muiden Watchmenistä julkaistujen artikkelien perusteella) livetä hatarasti perustelluksi kulttuurifilosofiseksi esseistiikaksi, jonka johtopäätökset premisseitä puhumattakaan ovat yhtä kyseenalaisia kuin kokoomuksen vaalilupaukset. Palaan populaarisarjakuvan tutkimuksen surkeaan tilaan sopivin esimerkein myöhemmin, kunhan graduangsti alkaa toden teolla ahdistaa.

Myös keksimääni loistavaa kysymyksenasettelua täytyy vähän jalostaa ennen kuin uskallan sen täällä julkaista, mutta paljastan sen kyllä ensi viikolla. Siinä vaiheessa kaikkien teosta tuntevien kommentit ovat tottakai sydämellisesti tervetulleita, kuten myös vihjeet siitä, kuinka parhaiten välttää Martin Heidegger pääasiallisena teoreettisena lähteenä.

Asiasta toiseen (eli yliopistopolitiikkaaan): Naputtelin äsken Jukka Torikalle muutamaa pykälää varhaisempaan kirjoitukseen liittyneeseen kommenttiin monipolvisen ja tunteellisen vastauksen, johon olen varsin tyytyväinen.

Hyviä lampaita edustajistoon

JYYn edustajistovaalien äänet selvisivät keskiviikon ja torstain välisenä yönä, ja lopputulos on se, että Maltillinen äärivasemmisto nettosi 188 ääntä ja kolme edaripaikkaa. Suunniteltua yhtä lisäpaikkaa ei tullut, mutta ei myöskään tappiota. Vasemmiston yhteisen vaalirenkaan toinen osapuoli eli sosialistiopiskelijat nousi kuitenkin riemastuttavasti äänikynnyksen pimeältä puolelta päivänvaloon ja saalisti yhden edustajanpallin.

Grönioni (vihreät) [+4] vei murskavoiton myöskin nousussa olleiden kokoomuksen [+1] ja keskustan [melkein +1] nenän edestä, kun taas alaspäin tulivat kristilliset [-2], demarit [-3] ja ne paremmat sitoutumattomat [-1 ja -1]. Demarien retkahduksesta huolimatta punertavia ja vihertäviä tyyppejä on uudessa edustajistossa enemmän kuin vanhassa, joten ei tämä ole huono tulos ollenkaan.

Vaalit olivat nyt joka paikassa, ja valtakunnallisesti vasemmisto-opiskelijat (5,6%) nousi neljänneksi suurimmaksi poliittiseksi ryhmäksi ylioppilaskuntien edustajistoissa ohi demariopiskelijoiden (3,5%), eivätkä keskustaopiskelijatkaan (5,9%) ole kuin muutaman hassun desimaalin päässä. Hyvä hyvä.

Etukäteen pelkäsin vähän oman äänipottini puolesta, koska olin haalinut kavereita ehdolle niin paljon, ja kirjallisuuden opiskelijoita onnistuivat rekryämään listoilleen muutkin ryhmät, mutta lopulta uurnien onkaloista löytyi kuin löytyikin muhkeat 37 ääntä numerolle 15. Kiitoksiapaljon.

Jos sinun äänesi tulee ulos meluna / Jos sinun nenäsi on niin kuin peruna

Edustajistovaalien äänestyspäivät on eilen ja tänään, ja koko tämä ilta menee ääniä laskiessa. Lappujen lajittelu puoli viidestä puolilleöin kuulostaa tietysti aika pahalta, mutta saanpahan ainakin tietää ensimmäisten joukossa, että minkälainen tulos tästä on muotoutumassa.

Olin eilen jakamassa karkkia ja propagandaa kampuksella, ja siellähän suorastaan kompasteli kaikenlaisiin omenan- ja patukantyrkyttäjiin, Rölli-peikon raiskaajiin ja keskustaopiskelijoihin. Hyvä että vaalit näkyvät ja toivon mukaan joku tajuaa nyt äänestääkin, mutta kampanjoinnissa näkyvät aika selkeästi myös eri edustajistoryhmien väliset tuloerot, enkä (pienen ja köyhän ryhmän edustaja kun olen) olisi erityisen mielissäni siitä, että eniten rahaa emäpuolueeltaan pumppaavat ryhmät saavat voileivillä lahjottua äänestäjät myötämielisiksi.

Mitään rahoituksen raportointia ei näissä vaaleissa harrasteta, mutta hra Lahnalammen (nro 217, mikäli haluatte äänestää häntä selkärankaisesta avoimuudesta) mukaan Keskustaopiskelijoiden budjetti on 1200 euroa, mikä on viisi tai kuusi kertaa enemmän kuin meillä, eikä siihen edes sisältynyt valtakunnallisia nettisivuja sun muuta sälää, mikäli olin oikein käsittävinäni. Mään ainoat vaaleihin käytettävät tulot ovat JYYn yleisavustukset, joita saimme tälle vuodelle 180 euroa, ja niiden lisäksi pankkitilin pohjalta löytyy edellisiltä vuosilta käyttämättä jäänyttä rahaa joitakin kymppejä.

Grönionin vaalibudjetti on puolestaan 500 euroa, mikäli hra Huovilan (nro 102, jos haluatte äänestää häntä selkärankaisesta avoimuudesta) todistukseen on uskominen, ja se on peräisin Jyväskylän ja Keski-Suomen vihreiltä. Sen sijaan demariopiskelijat eivät halunneet kertoa (nrot 51-91, mikäli symppaatte vaalisalaisuuksia).

Mutta nykyedustajiston ulkopuoliset ryhmäthän eivät taida nauttia JYYn tuesta ollenkaan, joten hyväosaisia mekin olemme, eikä Määtäkään aivan säälistä tarvitse äänestää. Jos sen sijaan hyvät tavoitteet, kauniit ehdokkaat, valloittava vaalijuliste tai megalomaaniset nettisivut vetoavat, niin antaa mennä vaan.

Tänään saa vielä äänestää Lillukassa kahdeksaan, yliopiston kirjastolla kuuteen, MaA:ssa viiteen ja Ilokivessä sekä Agoralla neljään saakka. Äänioikeus on kaikilla yliopiston normiopiskelijoilla ja ylioppilaskunnan jäsenmaksun suorittaneilla jatko-opiskelijoilla.

Piru n:o 15

JYYn edustajistovaalien varsinaiset vaalipäivät ovat nyt tiistaina ja keskiviikkona, joten kaipa tässä täytyy vielä vähän koettaa hehkuttaa itseään. Jos propaganda ei nappaa, niin älä lue tämän pidemmälle.

Numeroni on siis 15, ryhmäni Maltillinen äärivasemmisto ja ehdolla olen nyt toista kertaa. Viime vaaleissa sain häkellyttävät 16 ääntä, joilla pääsin Mään toiseksi varaedustajaksi. Nousin edustajistoon joskus vuosi sitten, kun kaksi edelläni olevaa tyyppiä valmistui. Sen jälkeen en ole ollut koskaan poissa kokouksesta, enkä muistaakseni edes äänestänyt tyhjää.

Merkittävin aikaansaannokseni on epäilemättä pahamaineinen ja kovia kiistoja herättänyt aloite suoraan kehy-projekteihin sijoitettavien varojen nostamisesta 0,7 prosenttiin jäsenmaksutuloista, koska a) kehitysyhteistyö on moraalisesti arvokasta toimintaa ja b) se on kannanotto Suomen valtion säälittävästi perässä laahaaviin kehitysyhteistyömäärärahoihin, eikä c) summa ole JYYn kokoiselle järjestölle kuin korkeintaan symbolinen (joitain kymmeniä senttejä per opiskelija). Ainakin Kokoomusopiskelijat, Pörssi & Dumppi sekä osa kristillisistä ja demareista äänesti vastaan ja joku närkästynyt eriävä mielipidekin kai jätettiin, mutta aloite meni läpi ja lopulliset toimenpiteet päätetään budjetin yhteydessä tämän kauden viimeisessa edustajiston kokouksessa.

Ja mitäs muuta... Olen kannattanut ainakin SYL:n liittymistä Opiskelijoiden liikuntaliittoon (ja koska siitä ei tullut mitään, niin kannatan JYYn liittymistä takaisin järjestön jäseneksi, koska jäsenmaksu on nyt kutistunut ja toiminta parantunut), ympäristöasioiden näkymistä JYYn kunnallispoliittisessa ohjelmassa, yhdenvertaisuuden edistämisen näkymistä JYYn strategiassa, JYYn stipendirahastoa (sillä varauksella, että jos se muodostuu pelkäksi kavereiden palkitsemiseksi, niin se joutaa mennä), kokoomusopiskelijoiden aloitetta verkkotyökalujen tehokkaammasta käytöstä ja demariopiskelijoiden aloitetta käteisautomaatin vaatimista kampuksen lähistölle (jota muuten Grönioni ei tainnut kannattaa, vaikka vaatiikin sitä vaaliohjelmassaan, mikä on hassua) ja niin edelleen ja niin edelleen.

Mikäli ei ole perillä JYYn ajankohtaisista asioista erityisen hyvin ennestään, niin näistä on tietysti hankala saada kovin suuria irti. Yleisemmällä tasolla kannatan 1) opiskelumahdollisuuksien parantamista, 2) kaiken yliopisto-opiskelun säilyttämistä maksuttomana Suomessa, 3) opintotuen kehittämistä heikoimmin toimeentulevien ehdoilla sekä 4) laajaa yhteiskunnallista vaikuttamista.

1) Opiskelumahdollisuudet

Sähköinen tentti-ilmoittautuminen tulisi ottaa käyttöön koko yliopistossa ja atk-kyvyttömät professorit pakottaa perehtymään Korppiin vaikka vaikka väkivallalla uhaten. Tampereen yliopiston tyylisen vapaan sivuaineoikeuden puuttuminen meiltä on silkkaa taantumusta ja opintojen ohjauksessa on monin paikoin toivomisen varaa. Myös opiskelijoiden mielenterveysongelmat vaativat huomiota ja niiden hoito rahoitusta. Oli harmillista, että JYYn yritys saada ostettua psykologipalveluja yhteistyössä YTHS:n kanssa kariutui.

2) Maksuton koulutus

Uskon kaikille maksuttomaan yliopistoon, jossa tärkeintä on koulutus eikä liiketoiminta. Kaikki mahdolliset lukukausi- tai tutkintomaksut sekä myös tilauskoulutus ovat koulutuksen kaupallistamista, jota ylioppilaskunnan ja ylioppilasliikkeen olisi mielestäni ehdottomasti vastustettava. Maksullisuuskokeiluasioissa olen vanhan liiton konspiraatioteoreetikko ja pelkään, että koko homman tarkoitus on viritellä systeemejä kaikille maksullista yliopistoa varten, tai ainakin siihen siirtyminen on tulevaisuudessa helpompaa. On perverssiä argumentoida maksuttoman korkeakoulujärjestelmän purkamisen puolesta taloudellisilla perusteilla, koska Suomi on maailman rikkaimpia maita ja meidän hyvinvointimme perustuu suurelta osin nimenomaan tasa-arvoiseen ja kaikille avoimeen yliopistoon.

3) Opintotukea kehitettävä heikoimmin toimeentulevien ehdoilla

Jos minä saisin päättää, niin opintotuen kehittämisessä ylioppilasliikkeen tavoitteena olisi heikoimmassa asemassa oleviin opiskelijoihin vaikuttavien etuisuuksien nostaminen. Eli rautalangasta: opintorahan nostaminen, opintorahan sitominen indeksiin sekä asumistuen ympärivuotistaminen ovat tärkeämpiä asioita kuin tulorajojen nosto, vuokrakaton nostaminen ja lainaosuuden kasvattaminen tai siihen liittyvät verohelpotukset. Opintotukea tarvitsevat eniten opiskelijat, jotka eivät ole onnistuneet saamaan työpaikkaa eivätkä pysty tai uskalla nostaa lainaa esimerkiksi maksuhäiriöiden tai opiskelualansa huonon työllistymistilanteen takia. Hyvin tai edes kohtuullisesti palkatuissa töissä käyvät eivät tarvitse opintotukea niin kipeästi, ja vuokrakaton nostaminen on puolestaan kalliisti asumisen tukemista. En kiellä, etteivätkö vuokrat olisi kohtuuttomia suurissa kaupungeissa ja yksityisillä markkinoilla, mutta halvemman asumisen järjestäminen yo-kylien tai opiskelija-asuntosäätiöiden (tai miksei vaikka kommuunityyppisen yhteisöllisemmän asumisen tukemisen) kautta on kestävämpi ratkaisu. Valtiolta on kuitenkin mahdollista lypsää rahaa opiskelijoille vain tietty määrä, ja jos se kohdistetaan opintorahaan, opiskelija voi itse päättää, haluaako käyttää sen asumiskuluihin vai johonkin muuhun.

4) Yhteiskunnallinen vaikuttaminen

Ylioppilaskunnan tehtävä on parantaa opiskelijoiden äänen kuulumista yhteiskunnassa sekä enemmän että vähemmän paikallisissa asioissa. Bussi- ja pyöräliikenteen kannalta parempi Jyväskylä, kestävämpi kaupunkisuunnittelu sekä pienituloisten nuorten aikuisten tarpeiden huomiointi kaupungin palvelutuotannossa ovat tärkeitä paikallisia tavoitteita. Valtaosa yliopisto-opiskelijoista on nuoria ja koulutettuja kaupunkilaisia, joiden suurta enemmistöä yhdistävät suvaitsevaisuuden, ympäristöystävällisyyden ja globaalin vastuullisuuden kaltaiset arvot, joten on perusteltua, että ylioppilasliike ottaa niitä edistääkseen kantaa myös muihin kuin tiukasti jäseniään koskeviin edunvalvonta-asioihin. Seksuaalivähemmistöjen oikeudet ja sukupuolten yhdenvertaisuus, kestävä kehitys ja ympäristöajattelu sekä kehitysyhteistyö ovat kaikki asioita, joiden puolesta ylioppilasliikkeen tulee mielestäni maltillisesti toimia, ja lienee paikallaan mainita, että tästä monet ovat vahvasti eri mieltä.

Mikäli ajattelet samansuuntaisesti kuin minä, suosittelen lämpimästi numeron 15 tai jonkun muun läheisen luvun äänestämistä. Jos sen sijaan rehti oikeistolainen ylioppilaskunta on mielestäsi tavoittelemisen arvoinen, on ääni parasta antaa jollekin muulle. Jos olet täysin eri mieltä minun kanssani, teet viisaasti äänestäessäsi vaikkapa jotakuta muutama viesti sitten mainituista viidestä kokoomuslaisesta, jotka vaalikone antoi omiksi inhokeikseni.

Luonnollisesti olen valmis puolustamaan kaikkea tässä esittämääni, vastaamaan kysymyksiin ja kertomaan itsestäni lisää, jos joku vielä askarruttaa.

Viekkaaksi loppukevennykseksi ja rennon ja trendyn vaikutelman jättämiseksi päällimmäiseksi lukijain mieliin ajattelin tehdä perinteiset ja googlasin fraasia "numero 15 on". I feel lucky -osuma tuli (syistä joita en saata käsittää) suomenkielisen Wikipedian Marilyn Mansonin Mechanical Animals -albumia käsittelevästä entrystä: "Numero 15 on myös tarot-korteissa paholaisen korttinumero."

Vetävää, vetävää.

Sattuman oikusta samaiselta levyltä löytyy muuten myös kappale "New Model No. 15", jonka ensimmäiset rivit olisivat niin ikään eklektinen motto mille tahansa vaalikampanjalle:

I'm as fake as a wedding cake
And I'm vague and I know that I'm homopolitan
Pitifully predictable
Correctly political

I'm the new, I'm the new, new model
I've got nothing inside...