keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Päivitys, lisäys ja selvennys

Pari tarkennusta muutamaan edelliseen kirjoitukseen internet-sensuurista, työharjoittelusta ja vuosijuhlista.

#1: Internet-operaattorini TNNET vastasi toiveikkaisiin valituksiini (joista kerroin täällä), ettei aio ottaa vapaaehtoisia suodatustoimia käyttöön, mikä on mahtavaa. Sen sijaan isommista operaattoreista DNA, Elisa ja Sonera ovat ottaneet tai aikovat aloittaa suodatuksen. Saunalahden tilanne on vähän monimutkaisempi, kun se on Elisan osa, mutta asiakkaansa ovat kuitenkin tiedostavia ja vihaisia nörttejä. En tiedä, onko niillä mitään lopullista päätöstä vielä olemassa, mutta jyväskyläläiselle media-aktivistille TNNET näyttää varmimmalta valinnalta.

#2: Vaikka todistin taannoisen työharjoittelupaikkahaastattelun menneen vähän huonosti, niin ei se kuitenkaan niin suuresti epäonnistunut, ettenkö olisi paikkaa saanut. Huhtikuun alusta kesäkuun loppuun julkaisen kasvatustieteellistä sekä sosiaali- ja terveysalan tietokirjallisuutta PS-Kustannuksessa.

#3: Vuosijuhlien yhteydessä järjestetty Köyhän kansan vuosijuhla (ks. edellinen kirjoitus) ei suinkaan ollut mikään vitsi, vaikka asenne ei aivan läpikotaisin haudanvakava ollutkaan. Ylioppilaskunnan vuosijuhla on elitistinen ja konservatiivinen perinnekemu, jonka tarpeellisuutta epäilen vakavissani, minkä lisäksi vastustimme (muistaakseni) uusliberalistita hapatusta yliopistomaailmassa ihan ylipäänsäkin, eikä pelkkiä vuosijuhlia an sich.

0 kommenttia: