Uusi blogi

Blogin ilmestyminen -- ikävä kyllä -- päättyy tässä osoitteessa, mutta -- mukava kyllä -- jatkuu toisaalla: http://poppoofping.wordpress.com.

Wordpressiin emigroitumisen syyt ovat pääasiassa teknistä laatua ja niihin voi perehtyä uuden blogin ensimmäisessä merkinnässä sikäli kuin ne sattuvat kiinnostamaan.

Pop! Poof! Ping! Kaksi! Piste! Nolla!

Olen myllertänyt blogin fysiikan taas uuteen uskoon, ja nyt saitti näyttäisi vihdoin näyttävän ainakin kaikilla Ubuntuni selaimilla siltä, miltä pitääkin. Chromeista, Operoista, Safareista tai Explorereista (Vade retro!) ei ole vielä hajua, vaan ajattelin suoda itselleni hyvät yöunet ja testailla Microsoftin syöpäosaston valikoimaa vasta huomenna.

Jotkut kompastelut on varmaan väistämättömiä, koska olen näissä hommissa kuitenkin sen verran harrastelija, että puolet xml-koodista lienee turhaa tai invalidia. Minkä nyt olen ehtinyt kokeilla, niin homma tuntuisi toimivan ihan hyvin ja kaikki vastaan tulleet ongelmatkin olen saanut korjattua (mikä on jo paljon, koska yleensä jää aina jotain, josta ei vaan tiedä, että miksei se nyt hittovie toimi).

Vanhassa Bloggerin värituunatussa Rounders-oletustyylissä ehdin kypsyä liian pirteisiin väreihin (vaikka olin jo muuttanut niitä synkeämmiksi kolme kertaa), kepeät muodot ja vain yksi sivupalkki. Jokainen saa itse päättää, onko kehitys ollut visuaalista e- vai devoluutiota, mutta itse olen varovaisen tyytyväinen. Toisaalta näyttää ihan fantsulta, mutta toisaalta kaikkea (eri tekstuureja, värejä, koukeroita, fontteja jne. jne.) tuntuu olevan vähän liikaa ja johdonmukaisuutta vähän liian vähän, niin kuin harrastelijagraafikkojen tuotoksissa aina.

Ehkä keksin jossain vaiheessa, mikä on se aikuisempi suunta, johon blogia kannattaisi kehittää. Nyt sitä on kuitenkin helpompi väännellä uuteen uskoon, kun olen koodia ronkkiessa tajunnut sen toiminnasta vähän enemmän, eikä jonkun yhden värin muuttaakseen tarvitse enää muuttaa kymmentä erillistä kuvaa (viittaan nyt Rounders-mallin pyöristettyihin kulmiin) ja uploadailla niitä hiirisormi verillä vain huomatakseen, että tuo toinen väri saattaisi olla vielä parempi.

Hmmmhh. Nyt kun katson tätä kriittisellä silmällä, niin ainakin sivupalkit on pakko muuttaa toimimaan float-asemoinnilla, ettei käy niin, että se hyppää ulos taustastaan lyhyitä postauksia lukiessa.

Ja siltä varalta, että vaihdan aivan kaiken heti huomenna ihan eri näköiseksi, niin tässä, katso:

Messeviä massablogeja

Olen käyttänyt viime aikoina blogien selailuun/lueskeluun hälyttävän määrän aikaa. Viimeksi kun tarkistin, niin Google Readeriin (joka on sekä ruma että osa pahuuden imperiumia, mutta jota itsepintaisesti käytän) taisi tulla syötteitä yhteensä 66 blogista. Osa on tietysti hiljaisempia tai peräti kuolleita, mutta osa niinkin aktiivisia, että jos ei käy merkkailemassa postauksia luetuiksi muutamaan päivään, niin odottamassa on eteinen-niin-täynnä-postia-ettei-mahdu-sisään-ilman-lapiota -tilanteen digitaalinen vastine.

Uusin lisäys listaan on Villen blogin kautta löytämäni uskomattoman nerokas Mitä Suomi puhuu?, joka sisältää ainoastaan netin keskustelufoorumeilta löytyneitä viisauksia, joihin anonyymi(t) ylläpitäjä(t) ovat lisänneet ainoastaan hyvän journalistisen tavan mukaiset otsikot. Näitä on mukava lueskella aina, kun huomaa pitävänsä ihmiskuntaa epähuomiossa liian nerokkaana. Kuluvan viikon suosikkini on... no, hankala valita vain yhtä, mutta olkoon sitten tämä:

Avoliitto ei ole kaksinen “liitto” eikä mikään tae sivistyksestä. Avoliiton on korppi kuuluttanut ja varis vihkinyt. Suomen kansan on pilannut liiallinen vapaus.

--- nimimerkki Nice, “Potkut lesbouden takia - keskiajallako täällä eletään?”, Iltasanomat keskustelut 2.10.2008

Toiset kaksi tarkemmin seuraamaani mielenkiintoista ja hyperaktiiviseen tahtiin päivittyvää blogia ovat:

1) Sarjakuvakäsikirjoittaja Warren Ellisin nettipäiväkirja, mutta siellä on rehellisesti sanottuna harvoin mitään erityisen kiinnostavaa, joten ei siitä sen enempää. (Ehkä mielenkiintoisten asioiden keksiminen ja kirjoittelu niin kiihkeään tahtiin on yhden ihmisen suorituskyvyn ulkopuolella.)

2) Teknohippien yhteisblogi BoingBoing, jossa kertoillaan sen suuremmitta rajoitteitta kaikesta mielenkiintoisesta ja hämärästä, mitä internetissä (ja sen ulkopuolella) on meneillään. Eniten BB:ssä käsitellään kulttuuria, teknologiaa ja kansalaisoikeuksia (erityisesti sähköisiä).

Muutaman viime päivän aikana siellä on käsitelty mm. ihmisen virtsatiehyttä esittävää työpöydän taustakuvaa, 12 vuotta vanhaa McDonald's-hampurilaista, joka näyttää aivan samalta kuin uusi (nämä säilöntäaineet tekevät ihmiselle varmasti vain hyvää), reppuun laitettavista metallilevyistä, joilla voi lähettää terveisiä lentokentän matkatavaroiden läpivalaisijalle ja USA:n turvallisuuspolitiikkaa kommentoivia taidetuotteista:




Myös Making Light ja Worldchanging voisi mainita tässä yhteydessä, mutta niiden syötteet ovat syystä tai toisesta rajoitettuja, joten lukuohjelmalla ei näe kuin otsikon ja muutaman sanan, joten niitä tulee seurattua vähemmän tarkasti. Ja itse asiassa jotkun Wired-lehden blogitkin taitavat päivittyä aika usein. No joo, onhan näitä.

Mutta loppuun vielä rutinaa: Nämä äsken mainitut suppeat syötteet ovat aivan zaakelin rasittavia sen tähden, että lukuohjelmien tarkoitus on nimenomaan se, ettei tarvitse juosta ympäri nettiä blogeja lukemassa, vaan blogitekstien on tarkoitus tulla minun luokseni. Järki-ihmisetkään ei aina tajua tätä tai tule ajatelleeksi. Juuri äsken lähetin Paavo Arhinmäelle terveisiä turhautuneelta lukijalta.

Päivitys, lisäys ja selvennys

Pari tarkennusta muutamaan edelliseen kirjoitukseen internet-sensuurista, työharjoittelusta ja vuosijuhlista.

#1: Internet-operaattorini TNNET vastasi toiveikkaisiin valituksiini (joista kerroin täällä), ettei aio ottaa vapaaehtoisia suodatustoimia käyttöön, mikä on mahtavaa. Sen sijaan isommista operaattoreista DNA, Elisa ja Sonera ovat ottaneet tai aikovat aloittaa suodatuksen. Saunalahden tilanne on vähän monimutkaisempi, kun se on Elisan osa, mutta asiakkaansa ovat kuitenkin tiedostavia ja vihaisia nörttejä. En tiedä, onko niillä mitään lopullista päätöstä vielä olemassa, mutta jyväskyläläiselle media-aktivistille TNNET näyttää varmimmalta valinnalta.

#2: Vaikka todistin taannoisen työharjoittelupaikkahaastattelun menneen vähän huonosti, niin ei se kuitenkaan niin suuresti epäonnistunut, ettenkö olisi paikkaa saanut. Huhtikuun alusta kesäkuun loppuun julkaisen kasvatustieteellistä sekä sosiaali- ja terveysalan tietokirjallisuutta PS-Kustannuksessa.

#3: Vuosijuhlien yhteydessä järjestetty Köyhän kansan vuosijuhla (ks. edellinen kirjoitus) ei suinkaan ollut mikään vitsi, vaikka asenne ei aivan läpikotaisin haudanvakava ollutkaan. Ylioppilaskunnan vuosijuhla on elitistinen ja konservatiivinen perinnekemu, jonka tarpeellisuutta epäilen vakavissani, minkä lisäksi vastustimme (muistaakseni) uusliberalistita hapatusta yliopistomaailmassa ihan ylipäänsäkin, eikä pelkkiä vuosijuhlia an sich.

Amerikka on huono

Haa, kaksi kuukautta ilman sanaakaan. Ajattelin ensin väittää, että on ollut polttavampia kirjoitushommia ja muita juoksevia asioita hoidettavana (kuten on ollutkin), mutta kai se johtuu eniten siitä, että ei ole blogirutiinia. Koko asenteen pitäisi olla niin erilainen (spontaani, prosessoituva) kuin muihin kirjoittamisen muotoihin (vaikka siihen graduun alitajunnassa), että otetta täytyy vähän hakea. Mutta se apologioista (enkä oikeastaan edes ole pahoillani, koska saan tehdä tämän blogin kanssa mitä ikinä haluan).

Ryömin kyberavaruuteen dissatakseni vähän Yhdysvaltoja, koska en ole vielä tällä viikolla dissannut yhtään ja nyt on jo tiistai. Satuin nimittäin löytämään täältä listan kappaleista, joilla amerikkalaiset käyttävät kidutuksen (tai siis "epätavallisen rasituksen") yhteydessä. Annettu lähde kuulostaa vähän huteralta, mutta eihän tällaista voisi päästäänkään kukaan mennä keksimään. Mielestäni varsin typerää kuvitella, että yhtäkään terroristiksi epäiltyä tai terroristiksi epäillyn kaimaa saataisiin taipumaan millään countrylla, löysämunaisella nu-metallilla tai välttämättä edes AC/DC:llä. Myönnettäköön, että lastenohjelmatunnarit on pirun nokkela innovaatio, mutta aika surkea suoritus tämä mielestäni kuitenkin kokonaisuudessaan on, jos nyt kerran puhutaan maailman tehokkaimmasta tiedustelukoneistosta.

Siltä varalta, että lukijoiden keskuudessa on CIA:n kuulustelijoita, ehdotan tämän surkean soittolistan dumppaamista ja sen korvaamista munakkaampien yhtyeiden musiikilla. Nimittäin sikäli kuin Deicidella ja noilla muutamalla nössömmillä metallibändillä haetaan jonkinlaista brutaalia meininkiä, niin ei kai tässä nyt tarvitse panoksia säästellä. Ne on kuitenkin pahoja tyyppejä, jotka haluaa tuhota meidän freedomin ja libertyn. (Myönnän, ettei kompetenssini riitä arvioimaan muita genrejä -- en tiedä, onko mukaan onnistuttu valkkaamaan Princen ja Christina Aguileran waterboardingihtavimmat kappaleet.)

Satuin törmäämään Wikipediassa tässä kerran kutkuttavan oloiseen musiikkigenreen nimeltä mathcore (kuvaavampi ilmaisu technical/progressive metalcore), ja kaivelin netistä käsiini muutaman mainittujen yhtyeiden levyistä. Karjuntaa, kakofoniaa ja epärytmistä (ahem... "kokeellisia ja epäsäännöllisiä rytmejä") mättöä, joka on samaan aikaan aivan mahtavaa mutta samaan kuitenkin pirullisen rasittavaa. Se on niin epärakenteista, että parin kappaleen jälkeen alkaa ahdistaa, eikä Dillinger Escape Planin, Number 12 Looks Like Youn tai Convergen soidessa taustalla pysty keskittymään mihinkään muuhun (kuten esimerkiksi tämän kirjoittamiseen).


Self-realisation -tunne oli yllättävän ikävä. Olin teoriassa kuvitellut pitäväni paljonkin hämärämmästä ja kokeellisemmasta raskaasta musiikista, mutta makuni paljastuikin normatiivisemmaksi ja pikkuporvarillisemmaksi kuin luulin, pahuspahus.

Vesiputoustyyliarkkeja

Olen jo hetken aikaa halunnut vääntää Bloggerin grafiikkaa ja erityisesti nahkeita värejä vähän parempaan suuntaan, mutta olin aiemmin aina lykännyt tuonnemmaksi painisessiota monimutkaisen oloisen lähdekoodin kanssa. Kaiken muun lisäksi tässä templatessa on nuo kulmien pyöristykset, joten taustaväriä ei voi noin vain käydä vaihtamassa, vaan se vaatii muutaman ylimääräisen hetken naputtelua. Lisäksi tein paljon pienempiä säätöjä, joita tuskin kukaan edes huomaa.

Lopputulos on varsin tyydyttävän oloinen, vaikka itse sanonkin. Asiaa auttoivat pari CSS-opasta, joita olen nyt viikonloppuna selaillut. Kun nyt kerran tuli niistä puhe, niin voisin saman tien kehaista varsinkin Sitepoint-sivustoa pyörittävien Rachel Andrew'n ja Dan Shaferin lumoavan tehokasta HTML Utopia: Designing Without Tables Using CSS -teosta. Nyt tiedän aiheesta enemmän kuin haluaisin.

Päivittelyn ajan blogi oli salasanalla suojattu. Toivottavasti kovin monet kymmenet tuhannet kansalaiset eivät yrittäneet käydä sillä välin ja pettyneet pahoin.

Sielunryhtiä

Ehdin jo vähän ihmetellä kävijäkäyrien nousua parin viime viikon aikana, kun en kirjoitellut tänne mitään. Mutta se ei näköjään johtunutkaan siitä, että uuden sisällön noneksistenssi houkuttelisi kansaa enemmän kuin harhaiset avautumiseni, vaan olen yltänyt mainintaan parissa etabloituneemmassa blogissa. Kirjailija ja mainion Usva-lehden toimittaja Anne Leinonen äityi kirjoittamaan alakerran naapuristani, ja populaarikulttuurinostalgista parafernaliaa arkistoivassa PopuLAARIssa kehaistiin muuten vain. Danke, danke.

Tasavallan itsenäisyyden juhlistamisen lomassa olen yrittänyt selailla huomista Eurooppalainen kirjailija ja fasisimin lumo -kurssin tenttiä silmälläpitäen Olavi Paavolaisen 30-luvun matkakirjaa Kolmannen valtakunnan vieraana, joka on vähän yllättäen oikein mielenkiintoista ja hauskaa tavaraa. Natsien kulttuuririennoissa kierrätetty Paavolainen naureskelee Reichin virallista taidetta useaan otteeseen ja pilkkaa muun muassa Wilhelm Petersenin tauluja ainoastaan germaanisen muinaistieteen opetukseen soveltuviksi oppikirjakuviksi. Myöhemmin hän tapasi Petersenin itsensä ja kuvaili tätä näin: "Harvinaisen hauska ihminen -- älykäs, huumorintajuinen ja sukkela. Luulen, että Petersenillä itselläänkin on monta kertaa hauskaa maalatessaan 'pohjoisen sielunryhdin' mukaisia kuviaan..."

Toisaalla kirjassa Paavolainen selittää muun muassa, kuinka hän ja toinen joukkion suomalainen kirjailija, suomenruotsalainen Göran Stenius lankesivat "olojen ja ajattelutapojen hermostuttamina suomalaiseen koko yön ryyppäykseen". En tiedä, onko tämä hauskaa sinänsä, mutta näin väsyneenä hymyilyttää.

Olojen ja ajattelutapojen aiheuttamaa hermostusta oli ilmassa myös toissapäiväisessä ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa, jossa valittiin käsikirjoituksen mukainen hallitus ensi vuodeksi. Vallan kahvaanhan pääsivät käsiksi demariopiskelijat, keskustaopiskelijat, kokoomusopiskelijat, kristilliset opiskelijat, poikkitieteilijät sekä maltillinen äärivasemmisto (c'est nous), kun taas kaksi suurinta ryhmää eli grönioni ja Pörssi&Dumppi jäivät oppositioon.

Humaltuneiden vihreiden epäkoherenttia vittuilua kuultiin myöhemmin illalla vielä vähän lisää, ja koska kuvio on aiheuttanut kummastusta myös muutamassa anonyymissä äänestäjässä ja koska kannatan vapaata tietoa, niin laitan tähän jatkoksi (hieman siistittynä) ryhmätovereille laaditun selostuksen hallitusneuvottelujen kulusta. Eli näin siinä minun mielestäni kävi:

Ja sitten ne eiliset hallitusneuvottelut. Nythän prosessi oli avoimempi kuin aiemmin, kaikkia ehdokkaita (yli 20) haastateltiin ja kaikki ryhmät otettiin alusta alkaen mukaan. Ainoastaan sosialistiopiskelijoilla ei ollut omaa ehdokasta (mutta Matias lupasi jalomielisesti äänestää hallitusta, jossa Mää on mukana).

Minkäänlainen punavihreä hallituspohja osoittautui mahdottomaksi heti kättelyssä, kun puheenjohtajuutta lähtivät havittelemaan sekä demarit että grönioni, eivätkä ne päässeet millään sopuun keskenään. Neuvottelujen edetessä kristilliset, poikkitieteilijät ja keskusta alkoivat kallistua demarien taakse, ja grönioni liittoutui Pörssi&Dumpin kanssa (P&D ei sopinut toiseen porukkaan siksikään, että se taisteli keskustan kanssa edustajiston puheenjohtajan paikasta). Kun PresSurekin kannatti tätä jälkimmäistä vaihtoehtoa, niin molemmissa koalitioissa oli takana 16 ääntä ja jäljellä me (3+1 ääntä) ja kokoomus (5 ääntä). Periaatteessa pelkkä kokoomus olisi riittänyt enemmistöön, mutta eroa olisi silloin vain yksi ääni, joten molemmat puolet yrittivät houkutella kelkkaansa meitä molempia.

Kokoomuksen neuvottelijoiden mielestä demarien tyyppi olisi parempi puheenjohtaja ja minun mielestäni on parempi olla hallituksessa jossa on vain kokoomus kuin hallituksessa jossa on sekä kokoomus että pörssi&dumppi vaikka puheenjohtaja olisikin vihreä kuin joulukuusi, ja toisekseen pienemmistä ryhmistä koostuva hallitus houkuttelee siksi että olemme itse pieni ryhmä. Antiestablishmentarismin hengessä olisimme tietysti voineet pysyä oppositiossakin marmattamassa, mutta ei sillä niin suuria viimeksikään saavutettu.

Loppupaniikissa kokoomukselle tarjottiin tuosta toisesta hallituksesta vielä lisää paikkoja ja meille asemia ylioppilaslehden johtokunnasta, mutta yhä sinisempään hallitukseen osallistuminen ei napannut ainakaan enempää, eivätkä kokoomuslaisetkaan enää pyörtäneet päätöstään, joten näin siinä kävi. Olen vakaasti sitä mieltä, että tämä on paras tulos, mihin näissä olosuhteissa oli mahdollista päästä.

Ja lisättäköön tähän loppuun vielä, että eksentriseltä pohjalta kootussa hallituksessa mukana olosta huolimatta olemme edelleen kaikkien vaaliohjelman tavoitteiden takana, emmekä aio puolustella mitään hallituksen hölmöjä hölmöilyjä. Mutta toivon mukaan ne eivät niin hirveästi hölmöile, koska siellä on yksi järkeväkin tyyppi (eli Anni) mukana.

Sikäli kuin asia kiinnostaa, etkä ole siitä vielä perillä, niin uuden hallituksen koostumuksen voi tarkistaa vaikka tuolta.

And so it popped, poofed and pinged into existence...

Hiphei! Uusi ja parempi blogi!

Luovuin vanhemmasta ja huonommasta luettuani syyllisesti punastellen Mark Frauenfelderin Rule the Webistä, kuinka homma pitää hoitaa:

No white type on black background, please.
In fact, never using a type color that is lighter than the background color would make me even happier.
It should be enough that I read your crappy blog on my laptop screen; do I have to continue to read it on the inside of my eyelids when I go to sleep at night?

Siksi toisekseen Vuodatus.netin pitkään hehkutettu uusi ja parempi blogisofta ei tuntunut ilmestyvän koskaan, ja ne mainokset alkoivat ahdistaa.

Luovuin vanhasta nimestäkin, koska huomasin pitäväni ruskeasta enemmän. Uuden otsakkeen inspiroi John Marc DeMatteisin käsikirjoittama ja Jon J. Muthin piirtämä Moonshadow (joka on maailman paras sarjakuva).