Jäin eilen matkalla töistä kotiin seurailemaan muutamaksi tunniksi yliopiston kampuksella vallatun talon ympärillä pyöriviä poliiseja ja mielenosoittajia/sivustakatsojia, kun kerran yksi tai kaksi tuttua oli kuulopuheiden mukaan ihan sisällä asti. Asiallahan tässä oli Autonominen tiedekunta -nimellä esiintyvä yhteisö, joka pitää blogiakin. Pienellä sen kommenttiosion pengonnalla päivittyi taas korkea käsitykseni suomalaisesta verkkoyleisöstä, joka kykenee ainoastaan kitkerään ja anonyymiin (eikä aina edes erityisen todenperäiseen) napinaan, joten oli pakko kirjoittaa sinne jotain vähemmän negatiivista, joka vastasi paremmin omia havaintojani eilisestä päivästä.
Avautumiseni siis ikään kuin kommenttina videoon, jonka voi tarkastaa täältä, mikäli se vielä verkossa on. Ja siltä varalta, että kommenttini hautautuu johonkin natsihuuteluun tai joku kokoomushakkeri räjäyttää koko blogin, niin laitan sen vielä tähänkin:
Noh, olin eilen paikalla vain satunnaisena ohikulkijana (vaikka symppaan kyllä valtaajien tarkoitusta), ja täytyy tuota videota nyt syyttää sen verran harhaanjohtavaksi, että kaikki mielenosoittajat eivät suinkaan käyttäytyneet noin. Selvästi päihtyneitä ei ollut yhtäkään, kuten ei myöskään niitä väliteksteissä luvattuja puliukkoja. Kiljulla läträämistäkään en havainnut, ainoastaan yksi opiskelukaverini joi Carlsbergia tölkistä (mutta käyttäytyi kyllä ihan siivosti). Sen sijaan selvästi väsyneitä ja ärsyyntyneitä ihmisiä oli paikalla muutamia.JYYkin taisi antaa jonkun nuivan lausunnon (johon ei pääse käsiksi, koska JYYn verkko on alhaalla) rehtorin psyykeä rauhoitellakseen, vaikka minusta ylioppilaskunta voisi julkisesti vaikka vähän moittia Senaatti-kiinteistöjä liiallisesta takertumisesta johonkin käyttämättömään homerotiskoon. Autonomisen tiedekunnan dekaanithan dissasivat paikalla seisoskelijoille jaetuissa flyereissaan JYYtä konsensuspullaa mussuttaviksi nousukkaiksi ja tylsimyksiksi, mistä jotkut ovat kuulemma vetäneet vähän hernettä nieluun, mutta sehän vain vahvistaa esitetyn argumentin.
Toisekseen, käsitykseni mukaan kukaan yleisöstä ei hurrannut poliiseille, vaan tutuille ulos kannetuille mielenosoittajille, jotka vilkuttelivat takaisin.
Noille videopätkille oli valittu vain pieniä yksityiskohtia tapahtumista, ja inserttien ympärille on kirjoiteltu ihan satuja, uskokaa pois.
Bloggaajan kielioppivirheet sen sijaan -- mikäli niihin välttämättä halutaan takertua -- ovat loistava vertauskuva siitä, mitä suomalaiselle yliopistojärjestelmälle on tapahtumassa... :]
Viiden tunnin päästä lähden ainejärjestöekskursiolle Tarttoon, ja sitä ennen yritän viihdyttää itseäni katselemalla netistä amerikkalaisia pressanvaalipropagandamusiikkivideoita. Pakko kyllä myöntää, että sekä Hillary Clintonin että Barrack Obaman virallisemmat vaalibiisit (eli Celine Dionin "You and I" ja sen The Black Eyed Peas -äijän "Yes We Can" ja "We Are the Ones") kyllä kalpenee tämän republikaanisen homodiskon rinnalla. Aivan luokattoman mahtava.
Pari tarkennusta muutamaan edelliseen kirjoitukseen internet-sensuurista, työharjoittelusta ja vuosijuhlista.
#1: Internet-operaattorini TNNET vastasi toiveikkaisiin valituksiini (joista kerroin täällä), ettei aio ottaa vapaaehtoisia suodatustoimia käyttöön, mikä on mahtavaa. Sen sijaan isommista operaattoreista DNA, Elisa ja Sonera ovat ottaneet tai aikovat aloittaa suodatuksen. Saunalahden tilanne on vähän monimutkaisempi, kun se on Elisan osa, mutta asiakkaansa ovat kuitenkin tiedostavia ja vihaisia nörttejä. En tiedä, onko niillä mitään lopullista päätöstä vielä olemassa, mutta jyväskyläläiselle media-aktivistille TNNET näyttää varmimmalta valinnalta.
#2: Vaikka todistin taannoisen työharjoittelupaikkahaastattelun menneen vähän huonosti, niin ei se kuitenkaan niin suuresti epäonnistunut, ettenkö olisi paikkaa saanut. Huhtikuun alusta kesäkuun loppuun julkaisen kasvatustieteellistä sekä sosiaali- ja terveysalan tietokirjallisuutta PS-Kustannuksessa.
#3: Vuosijuhlien yhteydessä järjestetty Köyhän kansan vuosijuhla (ks. edellinen kirjoitus) ei suinkaan ollut mikään vitsi, vaikka asenne ei aivan läpikotaisin haudanvakava ollutkaan. Ylioppilaskunnan vuosijuhla on elitistinen ja konservatiivinen perinnekemu, jonka tarpeellisuutta epäilen vakavissani, minkä lisäksi vastustimme (muistaakseni) uusliberalistita hapatusta yliopistomaailmassa ihan ylipäänsäkin, eikä pelkkiä vuosijuhlia an sich.
Lauantai-iltana vietettiin Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan vuosijuhlan kanssa samanaikaisesti "Köyhän kansan vuosijuhlaa", joka kokosi parhaimmillaan jopa kahdeksan henkeä samanaikaisesti Agoran ulkopuolelle mielenosoituskylttejä heristelemään.
"Eivätkö rahat riitä Jyyn vuosijuhliin? Ei hätää, juhlimaan pääsee silti", argumentoi kokouskutsu. "Köyhän kansan vuosijuhliin on tervellut jokainen oppiarvosta, rahatilanteesta, puvun omistamisesta, etikettitietoisuudesta tai muista konservatiivisista jaotteluperusteista riippumatta. Tämä on kyseenalaisen ylioppilaskuntaeliitin sijaan itse kansan syvistä riveistä noussut kansanomainen juhla, jonka tehtävänä on viihdyttää kansaa, kansan voimalla ja kansan parhaaksi. [--] Heitä siis ylioppilaslakkisi, tohtorinmiekkasi ja muut elitistis-maskuliiniset vallan symbolisi nurkkaan ja saavu juhlimaan todellisen kansan ja aitojen opiskelijoiden pariin."
Ruoka ainakin oli parempaa kuin sisällä Piatossa, jossa olijat joutuivat nälkäisinä killistelemään lasin lävitse, kuinka köyhä kansa pisteli poskeensa muun muassa ilmakuivattua kuuttia, pariloitua kiinanjokidelfiiniä, friteerattua valkoselkätikkaa, Romanovin papanoita sekä pullokaupalla Château de Kortepohjaa.
Illan mittaan sisälläolijat osoittivat meille suosiotaan, soittivat muutaman kannustuspuhelun ja kävivät välillä tervehtimässäkin. Ennen saapumistani tapahtuman osanottajat oli kuulemma ehditty jo toivottaa matkalle Palestiinaan, mutta hämäräksi jäi, oliko alkuperäinen tarkoitus se, että saataisiin Lähi-idän ongelmat kuntoon, vaiko että Israelin valtio heittäisi meidät vankilaan kidutettaviksi, emmekä voisi sieltä käsin loata vuosijuhlaa tämän enempää.
Oli miten oli, alla muutama kansanomainen valokuva tapahtumasta. Luvattu Muammar Gaddafi -demokratiapalkinto taisi muuten jäädä kaiken kiireen keskellä jakamatta, ellen aivan väärin muista.
"Tämä on sitä vähemmän farssi, mitä enemmän me olemme humalassa", totesi kapinajohtaja Joonatan Virtanen jo alkuillasta.
Hallitus heiluttaa tupakkaa ja partaradikaali punalippua. Jarno Miettinen näyttää siltä, kuin suunnittelisi "jotain sabotaasia".
Edustajiston puheenjohtaja Tiina Juujärvi on huolissaan palelevista mielenosoittajista, vaikka luulen, että tässä kuvassa kaikkia muita paleltaa paljon enemmän.
Opintorahamielenosoituksista nyysityssä banderollissa lukee "Kaikilla vain ei ole varaa", ja se on yllättävän monikäyttöinen fraasi kaikenalaisten tyytymättömyyden ilmausten ohessa esitettäväksi.
Byrokraatit ulos ja aristokraatit lihoiksi.
Pääsihteeri Hautamäki liittyy mellakoitsijoihin ja vaatii JYYn elitistis-imperialistis-nationalististen vuosijuhlien lakkauttamista sekä uusliberalistisen aineksen pikaista eliminointia.Nettisensuurimielenosoituksesta on ilmaantunut nettiin kaikenlaista jännää. Mehevimmältä vaikuttaa Pertti Virtasen hapokas dada-puhe, jonka aikana yleisö alkoi huutaa "Mistä sä puhut?". Jyrki Kasvi on paremmin perillä kuten aina, ja loistava puheensa löytyy verkosta sekä tekstinä että videona.
(Alkuperäisen Virtanen-linkin äkkäsin PopuLAARIsta, joka oli tänään normaaleja nostalgointeja tiukemmin ajan hermossa kiinni. Toisaalta Virtasen puheessa on ainetta klassikoksi, joten ihan ymmärrettävä valinta.)
Kävin itse työharjoittelupaikkahaastattelussa tänä aamuna, ja homma jännitti sen verran, että sanat tuntui menevän silloin tällöin vähän sekaisin. Toivottavasti ei näyttänyt ihan tuolta kuitenkaan.
Opponoin tänään kirjallisuuden graduseminaarissa mainiota esitelmää, joka käsitteli interfiguraalisuutta Bill Willinghamin käsikirjoittamassa ja useiden taiteilijoiden kynäilemässä Fables-sarjakuvassa. Interfiguraalisuus tarkoittaa henkilöhahmojen siirtymistä teosten välillä, ja mikäli joku on Fablesin premisseistä perillä, niin sehän on koko sarjakuvan pointti. Satujen ja kansantarinoiden hahmot Lumikista Isoon Pahaan Suteen ja Kolmesta pienestä porsaasta Viidakkokirjan Bagheraan ovat paenneet kotimaailmoistaan reaaliseen New Yorkiin ja elävät siellä salassa ja maanpakolaisuudessa.
Hankin joskus muinoin-muinoin sarjan ensimmäisen kokoelman Legends in Exile, mutta se oli pikkunokkeline murhamysteerioineen hienoinen pettymys. Nyt lukaisin opponointia varten myös Animal Farmin ja muutaman sitä seuranneen lyhyemmän seikkailun sekä (kotiin seminaarista päästyäni) seuraavan story arcin eli Storybook Loven, ja täytyy sanoa, että varsinkin Animal Farm imaisi.
Tarinankertojana Willingham ei ehkä ole ihan niin mestarillinen, kuin Vertigon parhaimmisto, ja osa hänen aikaansaannoksistaan tuntuu aika kevyeltä satujen versioinnilta, missä ei sinänsä ole vielä mitään kovin erikoista (jos on jo ehtinyt lukea tarpeeksi Neil Gaimania, joka on paljon Willinghamia parempi kirjoittaja), mutta fantasiaan sekoitettu poliittisempien aiheiden kommentointi saa mielenkiinnon pysymään yllä. Willinghamhan on myös muista poliittisista sarjakuvanaamoista poikkeava siinä mielessä, ettei hän ole mikään anarkistihippi (niin kuin Alan Moore, Grant Morrison tai Mark Millar), vaan kunnon konservatiivi. Taruolentojen suulla hän on ilmaissut muun muassa kannatuksensa Israelin voimapolitiikalle (odotan, että pääsen siihen jaksoon käsiksi), mutta on ainakin toistaiseksi pysynyt riittävän ei-paatoksellisena ja (ergo) nautinnollisena.
Animal Farmissa Kultakutri (sekä hänen hit-squadinsa Isä-karhu, Äiti-karhu ja Pikkukarhu) yllyttää eläinhahmoisia taruolentoja nousemaan vallankumoukseen Lumikin johtamaa maanpakolaishallitusta vastaan, tarkoituksenaan lähinnä oman valtansa pönkittäminen. Neuvokkaana byrokraattina Lumikki antaa lopulta kyytiä kapinallisille, mutta sitä ennen kuullaan (tai nähdään) muutama mukava hetki replikointia proletariaatista, näytösoikeudenkäynneistä sun muusta vallankumouksellisesta, mikä kuulostaa sinänsä tylsältä kun sen näin esittää, mutta se on oikeasti varsin hauskaa.
Sain typerää ja naurettavaa lapsipornomekastusta kuunneltuani vihdoinkin liityttyä EFFIin, mikä on ollut suunnitelmissa jo pitkään, mutta en ollut saanut aiemmin aikaiseksi. Ehkäpä pitäisi olla Keskusrikospoliisille, viestintäministerille ja muille tunareille kiitollinen, kun saivat minut niin tuohduksiin, että tulin hoitaneeksi. Sikäli kuin jonkun muunkin nettisensuurimielipiteet liikehtivät samantyyppisellä kiertoradalla, niin suosittelen lämpimästi.
Oma nettioperaattorini ei ole ainakaan vielä blokannut mitään yhteyksiä, vaan ainakin Matti Nikin surullisenkuuluisille sivuille pääsee edelleen, samoin kuin niille parille siellä mainitulle estolistaan kuuluvalle sivulle, joita jaksoin silmäillä. Pornoa oli, mutta lapsia kaiketi ei. Suttuisista kuvista ei näe ikää. Sitä kuuluisaa soitinliikettä tai thaimaalaisen prinsessan muistosaittia en nopealla selaamisella paikallistanut, mutta ehkäpä nekin siellä jossain on.
En oikein tiedä, mitä muuta voisin asian hyväksi tehdä. Kirjoitin kyllä TNNETin keskustelupalstalle toiveen, etteivät ottaisi sensuurilistaa käyttöön, ja esitin hataran uhkauksen operaattorin vaihtamisesta, jos ottavat, mutta en ole edes tarkastanut, onko joku Jyväskylässä toimiva operaattori jättämässä estolistaa omaan arvoonsa. Sitä paitsi nettiliittymien kanssa sählääminen ja ilman yhteyttä eläminen on niin tuskallista, että taistelutahto voi hyvinkin loppua kesken. Mutta katsotaan.
Sen lisäksi huomenna on Helsingissä mielenosoitus, mutta en mene, koska se on Helsingissä. En myöskään ole kirjoittanut Suvi Lindénin eroa vaativaa nettiadressia, koska nettiadressit ovat niin turhia (ja se koko kädetön lakihan säädettiin viime kaudella). Liityin kyllä Facebookissa Ei nettisensuuria Suomeen -ryhmään, joten ehkä se kompensoi.
Joo-o. Nettisensuurista meinaa karata ajatus muihin enemmän tai vähemmän analogisiin ilmiöihin, mutta en kirjoita nyt siitä Kiasmasta takavarikoidusta teoksesta (jonka nimeä tai tekijää en muista) enkä Mannerheimista, koska on myöhä ja herne nenässä on ikävä mennä nukkumaan.
Haa, kaksi kuukautta ilman sanaakaan. Ajattelin ensin väittää, että on ollut polttavampia kirjoitushommia ja muita juoksevia asioita hoidettavana (kuten on ollutkin), mutta kai se johtuu eniten siitä, että ei ole blogirutiinia. Koko asenteen pitäisi olla niin erilainen (spontaani, prosessoituva) kuin muihin kirjoittamisen muotoihin (vaikka siihen graduun alitajunnassa), että otetta täytyy vähän hakea. Mutta se apologioista (enkä oikeastaan edes ole pahoillani, koska saan tehdä tämän blogin kanssa mitä ikinä haluan).
Ryömin kyberavaruuteen dissatakseni vähän Yhdysvaltoja, koska en ole vielä tällä viikolla dissannut yhtään ja nyt on jo tiistai. Satuin nimittäin löytämään täältä listan kappaleista, joilla amerikkalaiset käyttävät kidutuksen (tai siis "epätavallisen rasituksen") yhteydessä. Annettu lähde kuulostaa vähän huteralta, mutta eihän tällaista voisi päästäänkään kukaan mennä keksimään. Mielestäni varsin typerää kuvitella, että yhtäkään terroristiksi epäiltyä tai terroristiksi epäillyn kaimaa saataisiin taipumaan millään countrylla, löysämunaisella nu-metallilla tai välttämättä edes AC/DC:llä. Myönnettäköön, että lastenohjelmatunnarit on pirun nokkela innovaatio, mutta aika surkea suoritus tämä mielestäni kuitenkin kokonaisuudessaan on, jos nyt kerran puhutaan maailman tehokkaimmasta tiedustelukoneistosta.
Siltä varalta, että lukijoiden keskuudessa on CIA:n kuulustelijoita, ehdotan tämän surkean soittolistan dumppaamista ja sen korvaamista munakkaampien yhtyeiden musiikilla. Nimittäin sikäli kuin Deicidella ja noilla muutamalla nössömmillä metallibändillä haetaan jonkinlaista brutaalia meininkiä, niin ei kai tässä nyt tarvitse panoksia säästellä. Ne on kuitenkin pahoja tyyppejä, jotka haluaa tuhota meidän freedomin ja libertyn. (Myönnän, ettei kompetenssini riitä arvioimaan muita genrejä -- en tiedä, onko mukaan onnistuttu valkkaamaan Princen ja Christina Aguileran waterboardingihtavimmat kappaleet.)
Satuin törmäämään Wikipediassa tässä kerran kutkuttavan oloiseen musiikkigenreen nimeltä mathcore (kuvaavampi ilmaisu technical/progressive metalcore), ja kaivelin netistä käsiini muutaman mainittujen yhtyeiden levyistä. Karjuntaa, kakofoniaa ja epärytmistä (ahem... "kokeellisia ja epäsäännöllisiä rytmejä") mättöä, joka on samaan aikaan aivan mahtavaa mutta samaan kuitenkin pirullisen rasittavaa. Se on niin epärakenteista, että parin kappaleen jälkeen alkaa ahdistaa, eikä Dillinger Escape Planin, Number 12 Looks Like Youn tai Convergen soidessa taustalla pysty keskittymään mihinkään muuhun (kuten esimerkiksi tämän kirjoittamiseen).
Self-realisation -tunne oli yllättävän ikävä. Olin teoriassa kuvitellut pitäväni paljonkin hämärämmästä ja kokeellisemmasta raskaasta musiikista, mutta makuni paljastuikin normatiivisemmaksi ja pikkuporvarillisemmaksi kuin luulin, pahuspahus.
Minä olen poistunut joululomalle bloggausmahdollisuuksien ulottumattomiin, Terry Pratchettilla on diagnosoitu Alzheimerin tauti ("Frankly, I would prefer it if people kept things cheerful...") ja Vatikaani on tuominnut Kultainen kompassi -elokuvan (kirjasarja taisi mennä kardinaaleilta ohi), koska se levittää käsitystä maailmasta kylmänä ja toivottomana paikkana ilman Jumalaa.
Sen lisäksi seksi robottien kanssa onnistuu viiden vuoden sisällä ja avioliitoista tulee mahdollisia vuoteen 2050 mennessä, tuumaa asiaan perehtynyt hollantilaistutkija David Levy uudessa kirjassaan Love and Sex with Robots: The Evolution of Human-Robot Relationships (NYT:n kirja-arvostelu).
Hyvää joulua, maailma.
