Länsirintamalta jotain uutta

Siviilipalveluksesta on nyt suoritettu neljä viikkoa Lapinjärvellä ja viisi Tampereella, eli hiukkasen yli kuudesosa koko kakusta. Aviiseja on ilmestynyt tänä aikana kaksi kappaletta, ja niihin olen kirjoittanut nämä jutut:

11/2009
Uutinen banderollitempauksesta yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan 60-vuotisjuhlaseminaarissa.
Arvostelu Quentin Tarantinon leffasta Kunniattomat paskiaiset.
Viihteellistä hyvinvointijournalismia piikkimatosta.

10/2009
Juttu museokeskus Vapriikista.
Retrofiilistelyä Action Force -sarjakuvasta.

Kätteni jälkiä voi ihailla myös ihailemalla majesteetillista tapaa, jolla mainokset on lätkitty sivuille, jolla lehti siirretty verkkoon, jolla mielipideaukeaman gallup- ja haluanpa sanoa -pätkät on tehty, jolla vuoden 1989 lehdistä napsitut pätkät on valittu ja skannattu ja jolla lehdet on jaettu sinisellä pakettiautolla lehtiständeihin.

Lapinjärveltä päästyäni napisin siitä, etten oppinut siellä mitään hyödyllistä. Koko touhu oli itseni ja Suomen valtion kannalta aika turhanaikaista, vaikka sainkin luentojen aikana luettua pari hyvää kirjaa (Sean Stewartin Kehän, J.G. Ballardin Crashin ja Suvi-Anne Siimeksen Politiikan julkisivun). Mutta nopeammin ne olisi saanut kyllä luettua ilman niitä luentoja.

Mutta Aviisin hommat ovat olleet kaikkea muuta kuin turhanaikaisia. Olen oppinut käyttämään (paremmin) kaikenlaisia siistejä ammattilaisten tietokoneohjelmia, kirjoittelemaan ja editoimaan siistejä juttuja ja eläytymään toimitustyön rytmiin. Ja ajamaan ylioppilaskunnan sinistä pakettiautoa.

Olen myöskin lukenut Ken MacLeodin Execution Channelin, Viivi Hyvösen Apinan ja uusikuun ja (osittain) Harlan Ellisonin toimittaman Dangerous Visions -novellikokoelman sekä ison nipun Action Force -sarjakuvia. Ja nekin on (ehkä viimeistä lukuunottamatta) parempia kuin Lapinjärvellä lukemani kirjat.

Täällä on kaikki paremmin.

no one else knows about this and everything is safe

Sain tänään hyvän sähköpostin. Yleensä ne nigerialaismailit on niin säälittävää luettavaa, mutta tässä oli kunnolla tarinaa ja draaman aineksia.

From Sgt Herman Hansley
Camp MXP-512 Third Infantry Division
UnitT.I.D.U,
Abul Uruj, Baghdad, Iraq.

I am Herman R Hansley, a native of Iraq. I am a Military Contractor with the America troop currently serving in the third infantry division Unit in Iraq.

I am currently on duty break. My partner Darren D. Braswell,36, of Riverdale, Ga., died Jan. 7th near TalAfar, Iraq, when the UH-60 Blackhawk helicopter in which he was a Passenger crashed. Braswell worked For the Army and Air Force Exchange Service, before his death We secretly moved some abandoned cash in a mansion belonging to the former president, Saddam Hussein and the total cash is US$20,200,000.00 Twenty Million two hundred thousand Dollars.

As I write this letter to you, these boxes are in Security Company as I secretly moved it out of Baghdad to safe place.

Sir I seek your consent to help me move this money to your country location.

You do not have to be afraid of anything as no one else knows about this and everything is safe. I would be pleased and grateful to you if you could assist me and my late partner Darren D. Braswel in receiving this boxes for us on your behalf as I will be heading back soon to camp in Iraq to join my colleagues. Of course, I shall compensate you with an attractive percent of the total funds for your role/efforts. We have limited time now as you know that our evacuation agreement is been negotiated by the USA and IRAQI government, kindly get back to me immediately.

Moving the funds out of the security company is not going to be much of a problem as arrangements are being made towards that. All I want from you is your trust,

Please get back to me with your full name
Contact phone number

Preferable without delay and let’s negotiate terms.

Your response will determine our subsequent correspondence.

You can read more on this website for more information and explanations: http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/2988455.stm

Yours in Service.
Herman R Hansley

Meikä aina lukkee jotain hyviä blogi juttuja

Luin äsken kaksi mielenkiintoista poliittisluonteista blogikirjoitusta kahlatessani itseni Bloglinesissa taas ajan tasalle.

Jaan ne kanssanne:

Skotlantilainen scifi-kirjailija Charles Stross kirjoittaa vapautetusta kuolemansairaasta terroristista ja yhdysvaltalaisesta mentaalimaisemasta:

There is a cancer in the collective American soul — a mercy deficit that has in recent years grown as alarmingly as the budget deficit.

Opiskelijatoverini Tero Hannula kirjoittaa IRC-galleriasta ja suomalaisesta mentaalimaisemasta:

ÅNNI sanoo (0:43):
meikä aina tekkee niitä vaalikone juttuja
Heini sanoo (0:43):
joo meikäki
ÅNNI sanoo (0:43):
ja aina tulee joku kokoomuslaine

Kyber-Klux

No niin. Olen aloittanut siviilipalveluksen Tampereella ja rahdannut 40% vaatteistani, 5% kirjoistani ja 50% kahvinkeittimistäni Härmälän opiskelijatalon toisen kerroksen ahtaahkoon yksiöön, jonka Tampereen yliopiston ylioppilaskunta asunnokseni osoitti. Pientä pakettiauton ajelua ja toimistossa päivystämistä lukuun ottamatta kaikki hommat ovat olleet oikein mukavia, eikä tässä vaiheessa yhtään kauhistuta, että tätä pitäisi jatkaa 11 kuukautta.

Ja oikeasti -- kuka voi sanoa pahaa sanaa työstä, jossa ensimmäiseksi laitetaan kirjoittamaan retrohypejuttua Action Force -sarjakuvasta?

(Action Force / G.I.Joe oli ensimmäinen sarjakuva, josta lapsena toden teolla innostuin. Keräsin kaikki Suomessa ilmestyneet lehdet, ja -- kuten niitä viikonloppuna selaillessani huomasin -- muistan edelleen massiivisen määrän juonenkäänteitä ja jopa vuoropuhelurepliikkejä ulkoa.

Äkkäsin PirateBaystä myöskin kaikki lehden amerikkalaiset alkuperäisnumerot sisältäneen torrentin, ja olin haljeta nostalgiasta lukiessani suomalaisissa lehdissä julkaisemattomia tarinoita. Hädin tuskin muistin maanantaina mennä taas töihin.)

Mutta vähät siitä, mitä olen muualle kirjoitellut. Tarkoitukseni oli kirjoittaa tänne pakolaisista ja Jussi Halla-ahosta.

Satuin nimittäin googlaamaan asuinpaikkaani eli mainittua "Härmälän opiskelijataloa". Sain tulokseksi Homma-foorumin turvapaikkakeskusseurantathreadia ja samanhenkistä Vastaanottokeskusinfo-sivuston maahanmuuttomehutusta. Alakerrassa talon päädyssä ilmeisesti asuu maahanmuuttajia.

Selasin huumorintajun heiketessä muutamat sivut Halla-aho Jugendin kokoamia lehtileikkeitä ja maahanmuuttokriittistä ("mutta siis eihä me niinku mitään rasisteja") hourintaa tyyliin:

Tervetuloa Ruovedelle.Viihtyvyys on mennyt täysin kun ei tunne enää edes asuvansa Suomessa.Ihmettelen vaan että kuka enää haluaa tulla Ruoveteen kesälomallaan,mökkeilemään tai asumaan kun rauhallinen idylli on tuhottu täydellisesti.

Ja sitten:

Sitä saa mitä tilaa..

Ja linkki Ilta-Sanomien pahoinpitelyuutiseen. Ja sitten sivukaupalla lisää sitä samaa. En osaa päättää, ottaako enemmän päähän se, että tuollaisia ihmisiä on olemassa ylipäätään, vaiko se, että ne ovat silloin tällöin huolissaan ihan oikeasta asiasta (eli suomalaisen sosiaalipolitiikan suunnasta), mutta tuhlaavat energiansa jostain niin turhanpäiväisestä asiasta kuin pakolaisista, kehitysavusta ja moskeijoista vaahtoamiseen.

Päivän Hesarissa kerrottiin, ettei Jussi Halla-aho ole käyttänyt valtuustossa yhtään puheenvuoroa, ja Homma-foorumilla puhutaan siitäkin. Tietysti hyvin asiantuntevaan sävyyn.

Jussi ei tosiaan ole mikään pälättäjä vaan puhuu vähän mutta asiaa,

toteaa nimimerkki "IDA", ja "Teemu Lahtinen" säestää:

Minusta se on positiivista, että tuli taas vähän julkisuutta :) Jos Jussi olisi pitänyt pari-kolme puhetta valtuustossa, ei tätäkään uutista olisi tehty.

On isät täällä taistelleet

Palvelin isänmaatani kesäkuun ajan Lapinjärven siviilipalveluskeskuksessa, ja päällimmäisiksi tunteiksi koko hommasta jäi, että:
1) Täällä syödään koko ajan!
2) Kuka hullu menee armeijaan?
3) Miksi kummassa Suomen valtio haluaa minun vetelehtivän täällä?


Älkää käsittäkö väärin -- ei minulla ole mitään diipadaapa-tunneilla istuskelua, ainaista syömistä, biljardinpelailua, saunomista, TV:n katselua, iltakaljoittelua nuotion äärellä jne. vastaan. Neljä viikkoa vilahti ohi miellyttävän nopeasti ihan kuin missä hyvänsä kesäleirillä. Mutta:
a) Hyötyikö Oskari?
b) Hyötyikö Suomen valtio?

Ei ei.

Aseistakieltäytymisen historian ja siviilipalvelusmiehen oikeudet ja velvollisuudet ynnä muun oleellisen olisi voinut hönkäistä vaikka yhdessä viikonlopussa ja säästää veronmaksajat huomattavilta ruokakustannuksilta (joko kerroin, että siellä syödään koko ajan). Olin koulutusryhmässä, jossa olisi pitänyt oppia kansalaisvalmiuksia ja yleissivistystä, ja mitään en oppinut. Lukujärjestyksen mukaan luentojen piti käsitellä mm. kehitysmaiden ongelmia ja sotien vaikutuksia, mutta enemmän puhuttiin jalkapallosta ja ulkomailta muuttaneen ohjaajan kotiutumisesta suomalaiseen kulttuuriin. Yksi luento oli liikenneturvallisuudesta (kannattaa käyttää sitä turvavyötä) ja toinen liikunnasta (kannattaa käydä lenkillä). Yhdellä opeteltiin käyttämään Exceliä.

Jotkut oppituntikeskustelut olivat ihan mukavaa ajankulua, ja opettajat asialleen omistautuneita, mutta missään vaiheessa en päässyt irti tarkoituksettomuuden tunteesta, joka koulutuskeskuksen yllä leijaili. Kehnompiakin tapoja viettää kesäkuu olisi varmasti ollut (vaikkapa armeija), mutta niin olisi ollut parempiakin.

Siviilipalvelusmiestoverini eivät olleet ollenkaan sellaista porukkaa, jota olisin odottanut siellä tapaavani. Stereotyyppisiä sivarihippejä ei ollut ollenkaan (vaikka kannabiksen lemahdus rannan nuotiopaikalta iltaisin leijailikin). Intohimoisia piraattipuolueen jäseniä oli tuhottomasti ja seurakuntanuoriakin kolme kertaa enemmän kuin vasemmistonuoria.

Aamiainen. Suurin ero sivarikeskuksen ja siviilielämän välillä on se, että täällä syötiin koko ajan.

Kodikkaassa huoneessani oli IKEAn kerrossänky, armeijan lakanat ja katonrajassa lepakkoluukku (joka täytyi ehdottomasti pitää auki, etteivät elukat pesi ilmanvaihtokanavaan).

A-talon käytävä. Seinällä on siviilipalvelusmiesten maalaamia/piirtämiä tauluja, joita tehtailemalla on kuulemma joskus myyttisessä menneisyydessä saanut kuntoisuuslomapäiviä. Enää ei onnistu niin helpolla, mutta siviilipalveluksen kesto on kyllä vastaavasti lyhempi.

Mikäli sinä, hyvä lukija, harkitset siviilipalvelukseen hakeutumista, niin huomioi, että:

1) Työpalveluspaikka kannattaa hankkia jo ennen koulutusjakson alkua. Lapinjärveltä käsin sitä on vaikeampi etsiä ja paikan jo löytäneet palkitaan parilla kuntoisuuslomapäivällä.

2) Mikäli et ota vastaan palveluspaikan tarjoamaa asuntoa, menetät viikonloppujen ruokarahan. Tästä ei missään kerrota, vaikka kyse on abauttiarallaa tuhannesta eurosta.

3) Toinen asia, jota ei missään erityisen selvästi sanota, on se, että kuukauden tai parin tauko koulutusjakson loppumisen ja työpalveluksen alkamisen välillä ei ole mikään ongelma, vaan sitä varten saa automaattisesti HSL-lomaa.

4) Kun haet KELAsta sotilas/asumisavustusta, niin varaudu siihen, että virkailijat voi olla ihan pihalla ja antaa jokainen erilaisia ohjeita siitä, minkälaiset tositteet hakemuksen liitteiksi tarvitaan.

5) Jos työpalveluspaikka on valmiina, myös täysiksi merkityille (ja aivan juuri alkaville) koulutusjaksoille voi päästä, kunhan lähettää kirjallisen hakemuksen sivarikeskukseen. Kun soittelin asiasta, puhelimeen vastannut täti toivotti tervetulleeksi puolen vuoden päästä, mutta hakemuksella irtosi paikka kolmen viikon kuluttua alkavasta erästä. Posti käsitellään talossa ennätysnopeasti, eikä vastauksia joudu kauaa odottelemaan.

Loppukaneetiksi vielä kuitenkin, että menkää nyt hitto vie kaikki siviilipalvelukseen. Vaikka armeijassa tulevaisuudessa saakin pelata Nintendo Wiitä ja marssia ilman rinkkaa ja pyssyä (jos on riittävän huonokuntoinen), niin turhaa ihmisten kiusaamistahan se nykymaailmassa on.

Menkää siis siviilipalvelukseen. Tai menkää vaikka vankilaan. Mitä enemmän aseistakieltäytyjiä on, niin sitä enemmän käytäntöjä on pakko kehittää, pakollisuutta vähentää meilläkin. Oli aika suolaista, kun koulutusjakson aikana Ruotsikin lakkautti lopullisesti yleisen asevelvollisuutensa, eikä Suomen laajuista järjestelmää ole muutenkaan juuri missään Euroopassa.

Jos asevelvollisuus on jo tavalla tai toisella kuitattu, niin silti voi liittyä Aseistakieltäytyjäliittoon, Rauhanliittoon tai Rauhanpuolustajiin, tai olla ainakin äänestämättä Suomen Keskustaa, joka asevelvollisuuden kaventamisyritykset on yleensä torpannut.

Mnjoo. Aloitan elokuun puolivälin kieppeillä sivariin kuuluvan työpalvelun Tampereen ylioppilaslehti Aviisissa. Asumisen ja elämän muiden käytännöllisyyksien kannalta vähän harmittaa, että Jylkkärin paikkaa hakiessa jäin kakkoseksi, mutta muuten Tampereen pesti sopii kyllä minulle paremmin. Siellä nimike ei ole siellä valokuvaaja/graafikko, vaan toimittaja (tarkemmin sanottuna nettisivujen mukaan "tyhjäntoimittaja"). Lehti on myös paksumpi ja tekstityyppien ja juttupaikkojen vaihtelua enemmän, sikäli kuin olen lehteä kerennyt lehteilemään.

Aviisi on myös se ylioppilaslehti, jossa julkaistiin jossain historian vaiheessa Stalinin puheita pääkirjoituspaikalla.