Olen kirjallisuutta

Blogikirjoittelu on ollut viime aikoina vähän laiskanpuoleista. Töissä kuluu yllättävän paljon energiaa verrattuna vaikka opiskeluun (jota sen pitäisi kai vastata, kun kerran työharjoittelusta on kyse), mutta ehkä se kertoo enemmän ryhdittömästä opiskelutahdistani kuin työn raatamiskertoimesta. Siihen yhteen opintotuen kannalta pakolliseen tenttiin sain puolet kirjoista urakoitua ja selvitin sosiologian erityisalat huonoilla vastauksilla ja hyvällä arvosanalla, mutta aika nesteessä tässä olisi, jos pitäisi jotain muutakin merkittävää saada töiden ohessa aikaan.

Mutta joo. Koska saan painiskella töissä epäkoherenttien tekstien kanssa aivan riittävästi, niin ajattelin laittaa tänne pitkien jaaritusten sijasta pari kuvaa. Muutama viikko sitten julkaistiin nimittäin jo edellisessä kirjoituksessa sivuttu Kunnallinen sosiaalipolitiikka, joka on ensimmäinen kirja, jonka lehdiltä nimeäni voi pällistellä. Vähän siistiä.


Sieltä löytyy. Hip-hip!


Koin äsken vessassa käydessäni oivalluksen hetken, joka liittyy etäisesti tuohon kirjaan. Luin Helsingin sanomien kuukausiliitettä, jossa viimeisen sivun henkilöhaastateltavana oli tällä kertaa ex-poliitikko ja -virkamies Jouko Kajanoja. Mulla ei ollut koko äijästä hajuakaan, mutta Kunnallista sosiaalipolitiikkaa lukiessa alleviivasin ensimmäisen lähdeviitteen, jossa oli sen nimi. Yksi kirjan kirjoittajista on nimittäin nimeltään Aulikki Kananoja, joten ajattelin, että siinä voisi olla virhe.

Vasta äsken minulle selvisi, että Jouko K. on niinkin merkittävä mies kuin SKP:n puheenjohtaja minun syntymäni aikoihin. Olin kuvitellut olevani auttavasti jäljillä suomalaisista sosialistikihoista, mutta enpäs ollut jäljillä tästäkään.