tiistai 3. elokuuta 2010

Kalajuttuja

Tänään alkoi poistomyynti Lohikosken kirjastossa, joka hankkiutuu muuton takia eroon isosta läjästä kirjoja. Oletin (virheellisesti), ettei pahaisen sivukirjaston myyntitapahtumassa olisi suurempaa ryysistä, joten menin vähän myöhässä ja muutenkin ostosodysseiaan valmistautumattomana. Tunnelma ei kuitenkaan jäänyt yhtään jälkeen Jyväskylän pääkirjaston megatyhjennyspäivistä, joissa on aina hieman pelättävä henkensä puolesta.

Lohikoskella katto oli matalammalla, hyllynvälit kireämpiä, ilmanvaihto heikompaa ja verenhimoisia kynäniskoja ehkä jopa vähän tiheämmässä. Pinna oli selvästi kireällä useammallakin asiakaskollegalla, ja oli siinä ja siinä, että muutama lattianrajassa huohottava mummeli pääsi koskaan takaisin tolpilleen.

Silti Lohikoskella oli perverssillä tavalla hirveän mukavaa (kuten varmasti Irakin kansallismuseon ryöstelijöilläkin oli). Luonnosta ja urheilusta vieraantuneelle kirjallisuudenopiskelijalle kirjaston myyntipäivät edustavat epäilemättä vähän samaa kuin viikon kalastusretket erämiehille ja maraton-juoksut kestävyysurheiluun seonneille.

Kuvassa näkyvän 29 kirjan saaliinkin raahasin Laajavuoreen sankarillisesti ainoastaan jalka- ja käsivoimia käyttäen. Lisäksi polkupyörästä puhkesi matkalla rengas.

0 kommenttia: