perjantai 3. huhtikuuta 2009

Hyi hyin paluu

Ylioppilaskunta on taas viettänyt vuosijuhlaansa, mutta nahkean pönötyksen lisäksi juhlimaan kokoontui myös rehellinen rahvas. Köyhän kansan vuosijuhla ylitti eksponentiaalisesti viimevuotisen debyyttinsä.

Yritin taas treenailla valokuvaamista hiipuvassa valossa, ja onnistuin mielestäni huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi parkkihallimielenosoituksessa. Toimiva maksiimi ei kuitenkaan ilmeisesti ole sen monimutkaisempi kuin "räpsi hulluna eri asetuksilla, niin jonkun on pakko onnistua".

Kurjalisto saapuu Rantasipi Laajavuoren pihamaalle.


Kauppalehden lukija Hannu ei diggaa yliopistolakia.


Joonatan esittelee juhlavuosialoitetta, johon sisältyy mm. ylioppilaskunnan edustajiston muuttaminen nelikamariseksi (tulojen perusteella) ja äänivallan porrastaminen (korkeimmin ansaitsevalla neljänneksellä neljä ääntä jne.). Myrskyisiä suosionosoituksia.


Banderollin pystytyksessä oli vastaansanomatonta Iwo Jiman henkeä.



Ylioppilaskunnan puheenjohtaja jalkautuu kansan pariin.


Virkavalta saapuu; juhla saa arvoisensa päätöksen.

0 kommenttia: