lauantai 19. kesäkuuta 2010

Rebel, rebel, party, party

Suosikkipuolueeni Vasemmistoliiton puoluekokous järjestetään 500 metrin päässä kotioveltani Rantasipi Laajavuoressa (eli paikassa, jossa on juhlittu ennenkin). Olen talkoolaisena ja otan (muutamien muiden ihmisten kanssa) kuvia puoluekokousblogin myriadintriviaaleihin juttuihin.


Kokouksessa pidettiin paljon puheita, joille olisi voinut taputtaa vähän vähemmän. Esko-Juhani Tennilä puolusti yleistä asevelvollisuutta (ettei tarvitse liittyä Natoon), pohjanmaalaiset purnasivat turkistarhauksen vastustamisesta, ammattiyhdistysjäärät vaativat puoluetta olemaan enemmän samaa mieltä ammattiyhdistysliikkeen kanssa ja joku meuhkasi presidentti-instituutiota vastaan O.W. Kuusinen -sitaateilla.

Järkeviäkin puheita oli kyllä, ja niitä piti muun muassa edellisessä kuvassa esiintyvä komea mies, Jyväskylään perustamamme uuden puolueosasto Tulevan vasemmiston puheenjohtaja Tero Toivanen. Jos minulla ei olisi ollut koko ajan toisessa kädessä joko kameraa tai hiirtä, niin olisin taputtanut myös niille nuoremmille kokousedustajille, joilla oli sanottavaa tasa-arvosta, perustulosta, lähidemokratiasta ja kansanedustajien kausien rajaamisesta kahteen peräkkäiseen.


Paavo Arhinmäen puhekin oli hyvä. Se sanoi esimerkiksi, että "en halua onnea, haluan rahaa".

Puheiden ja virallisen keskusteluosion jälkeen päivä sai surrealistisen käänteen. Varapuheenjohtajan paikoista ja puoluesihteerin pestistä kisaavia naamoja haastattelivat oheiset kaksi Peppi Pitkätossu -impersonatoria, joiden kysymyksistä suurin osa oli aivan tautisen pimeää mikä eläin olisit -settiä. En hirveästi innostunut. Piti hieroa ohimoita. Ehkä tämä oli nyt sitä ihmiskasvoista sosialismia.


Huomenna jatkuu.

0 kommenttia: